Google

4.7.05

Mielikuvat myös muuttuvat todellisuudeksi

Vaikka yleisesti ottaen onkin niin, että emme elä todellisuudessa, vaan omassa tulkinnassamme - mielikuvassamme - todellisuudesta, niin on kuitenkin olemassa tiettyjä mielikuvia, jotka myös todella muuntuvat oikeaksi todellisuudeksi.


Intialaisen sanonnan mukaan kaksi asiaa ihmiselle tapahtuu: se mitä hän eniten halajaa, ja se mitä hän eniten pelkää. Amerikkalaiset ovat johtaneet tästä oivalluksesta ensin positiivisen*) ajattelun periatteen ja sittemmin tulosjohtamisen periaatteen. Molemmat viimemainitut ymmärrettin Suomessa luonnollisesti yleensä väärin.

Mutta miksi ihmeessä ihmisen suurin halu ja pelko sitten toteutuisivat? Selitys on oikeastaan aika yksinkertainen: kun joku asia on likipitäen aina mielessä, me otamme sen - tiedostamattakin - huomioon kaikessa tekemisessämme. Teemmepä mitä hyvänsä, toimimintamme perustuu tietenkin tekemisen motiiviin, mielikuvaan siitä, mitä haluamme. Niinpä toimemme vie meitä kohti tämän mielikuvan toteutumista. Ja kun se suuri toive kerran on alati mielessä, se on myös alati mukana kaiken tekemisemme motiivissa. Samalla sitten tuleekin huomanneeksi kaikki ne pienetkin tilaisuudet ja mahdollisuudet, jotka kenties voisivat viedä sitä suurta haavetta kohti.

Mikä sitten saa sen suurimman pelon toteutumaan, on ehkä hieman vaikeampaa hahmottaa. Mutta ajatellaanpa koulupoikaa, joka alati pelkää tulevansa kiusatuksi. Jostain kumman syystä hän mitä todennäköisimmin myös todella tulee kiusatuksi; hänen oma kiusaamista pelkäävä ja tätä pelkoa viestivä käytöksensä kiinnittää kiusaajien huomion. On kuin hän odottaisi tulevansa kiusatuksi, ja niin poika saa kiusaajat kimppuunsa; kuin magneetti. - Tiedän kyllä että on perin epämuodikasta ellei suorastaan kerettiläistä väittää, että kiusatut itse olisivat kiusaamiseensa edes osittainkaan syypäitä, mutta sellainenkin mekanismi valitettavasti kuitenkin on olemassa: Meitä kohdellaan niin kuin uskomme meitä kohdeltavan.

Vuosien takainen miespuolinen työtoverini kertoi joutuneensa kerran kadulla jokusen nuoren miehen uhittelun kohteeksi. Hän vilkutti niistä pahimmalle silmää ja sanoi "Ei nyt, kultaseni", ja käveli rauhassa pois paikalta. Hänen mielessään ei ollut pelkoa tulla hakatuksi.


Kun toimemme ja käytöksemme sitten vähä vähältä johtavat meitä kohti toiveitamme ja pelkojamme - mielikuviamme siis - nämä mielikuvamme muuntuvat vähitellen todellisuudeksi. Ja nimenomaan reaalitodellisuudeksi, ei vain omaksi tulkinnaksemme todellisuudesta. Ei sitä suinkaan suotta puhuta itseään toteuttavista ennustuksista. Kannattaa vain harkita, miten mahdottomia asioita sitten hirveästi halajaa. Tai miten turhia pelkää.

Vahva tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, sanoo Suomen kansa, ja erehtyy pahan kerran. Väkisin tahtomalla ei saa muuta kuin vatsahaavan. Mutta anna haaveen kasvaa rauhassa. Mielikuvan muuttuminen todellisuudeksi saattaa viedä aikaa. Se tulee pienin askelin, vähä vähältä. Mutta koko ajan se lähenee...

--------------------
*) Positiivinen = varma (varmasti tietoinen)

1 Comments:

At 8:04 ap., Blogger Unknown said...

Maanantaina 4.7. lähetetyssä ohjelmassaan Dr. Phil sanoi jotenkin tähän tyyliin "On olemassa vanha sanonta: Jos sinulla on pelko, se toteutuu".

En tosin nyt muista tarkkaa sanamuotoa, mutta ajatus oli tuo. - Ei tämä mielikuvien toteutumisen ajatus siis olekaan vain intialaisten kansanviisautta.

 

Lähetä kommentti

<< Home


Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä, blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.