Mielikuvaelämä

Etteikö 'Management by perkele' olekaan tulosajattelua?

Suomalainen - vai liekö jopa länsimainen / markkinataloudellinen / kapitalistinen - tulosohjaus realisoituu helposti komentotaloudelliseksi 'tulos tai ulos' -mentaliteetiksi. Ja kaikkihan on silloin ihan niinkuin pitääkin, ja tämän jutun voi siis heti lopettaa tähän paikkaan. - Ai, eikö? Mutta 'Management by perkelehän' jos mikä nimenomaan on johtamista haluttujen tulosten suuntaan! Missä siis vika?


Komentotalous on helpoin tie tulosohjaukseen; the easy way out. Mutta ei sillä kyllä mitään tekemistä tulosajattelun kanssa ole. Ei totta vieköön. Se on mangeerauskyvyttömän manageriaatin pakotus- pelottelu- ja kiristyskeino. Halpahintainen työvoiman riistämiskeino; ryöstöviljelyä siis. Myönnetään, että olen siihen itsekin syyllistynyt, ja tottahan se tuottaa lyhyen tähtäyksen tulosta. Mutta se stressaa, kuluttaa, vieraannutta, turhauttaa ja kasvattaa vihaa ja katkeruutta. Ja pahoin pelkään, että ei ehkä ihan vallan ilman oikeutusta. Me vain käytämme sitä, koska milloinkaan 'ei ole aikaa' käyttää oikeaa tulosajattelua.

'Management by perkeleessä' vain itse managerilla on vahva tulostahto. Se vahva tahto, joka vie läpi vaikka harmaan kiven, mutta joka myös aikaansaa hänelle vatsahaavan. Sen sijaan tuloksen tekijöillä on vain tuloksen tekemisen pakko; heillä ei ole oikeaa tulostietoisuutta.

Se oikea tulostietoisuus on juuri sitä, mitä sen nimikin sanoo: omaa tietoisuutta tuloksesta, jota tavoitellaan. Se edellyttää selkiinnytettyä tietoista mielikuvaa tuloksesta. Se tarkoittaa sitä, että tulostavoite on sulautettu mukaan tekijän omaan motivaatioon; sitä että tekijä itse haluaa tehdä sen tuloksen.

Muutama posti sitten kirjoitin intialaisesta sanononnasta, jonka mukaan ihmisen suurin toive toteutuu, koska se on koko ajan mielessä (Mielikuvat myös muuttuvat todellisuudeksi, 4.7.2005). Se näet alati suuntaa kaiken tekemisen omaa toteutumistaan kohti. Juuri sitä on oikea tulosajattelu; ei ketään pomoa perkelöimässä, huutamassa, äyskimässä tai muuten uhkailemassa 'tulos tai ulos'-kepillä. Ei minkäänlaista ulkoista keppiä, vaan sisäistä porkkanaa: "Minä itse haluan tehdä tämän tuloksen".

Miten paljon nopeampaa ja helpompaa onkaan ohjata pelolla. Siihen ei tarvita muuta kuin härskiä luonnetta. Ja mitä härskimpi on, sitä enemmän saa arvostusta pätevänä johtajana. Mutta sen sisäisen motivaation jakeleminen koko organisaatioon. Huh; ihan hirvittää karskia suomalaisperkelejohtajaa moinen ruotsalaissosiaalipehmoilu.

Mutta miksi ihmessä työntekijät eivät enää sitoudu, miksi he eivät ole luovia, miksi he eivät ole oma-aloitteisia. Miksi he sairastavat, miksi he ovat väsyneitä ja haluttomia? Miksi he ovat niin ärsyttäviä, saamattomia ja vastahakoisia? Tai niin ilmiselviä mielistelijöitä! Ja miksi parhaat lähtevät aina pois. Miksi juuri parhaat?

Toisaalta eihän sellaiselta sakilta muuta voi odottaakaan. (Vaan miten ihmeessä juuri meille sellaista sakkia aina kertyykin!) Niitähän on pakko komentaa ennen kuin ne viitsivät töitä tehdä. Ja vain irtisanomisen pelko jotenkuten hillitsee niiden jatkuvan narinan. Olisivat edes tekevinään, tai muuten...

Tai muuten minä joudun lähtemään.

posted by Unknown @ 07:40