Mielikuvaelämä

Oikea ja pilattu Stuart Little

Toisena Joulupäivänä telkussa näytettiin ensin 'Making of Stuart Little' ja sitten vähän ajan päästä itse 'Stuart Little' -elokuva. Ensimmäisen katselin mielihyvin; toista kykenin katsomaan minuutin ennen kuin hylkäsin sen inhoten. Ensimmäinen oli amerikaksi, toinen suomeksi; siinä selitys.


Suomeksi päällepuhutut lastenenlokuvat ovat - minun mielestäni - järjestään hirveitä. Ne auttamattomasti muistuttavat mieleeni papit. Tai niinkuin papit olivat vielä jokin aika sitten. Äitini mukaan eivät enää ole, mutta siitä minä en tiedä mitään, sillä en ole hirvinnyt kuunnella pappeja vuosikausiin. Niin teennäisen mairean valheellista tapasi pappien äänenkäyttö ainakin ennen olla.

Samanlaista mairean teennäisen valheellista ja teeskentelevää on lastenelokuvien päällepuhuttu suomi. Kontrasti oli valtava kun sain ensin kuulla alkuperäisen amerikkalaisen Stuart Little -filmin äänenkäyttöä. Alkuperäisfilmin äänet olivat ammattimaisia, uskottavia, luonnollisia kaikessa satumaisuudessaankin. Samanlaiseen uskottavuuteen kamaluudessa on meillä päässyt vain Marja Korhosen Noita Nokinenä. Se oli hyvä!


Suomen päällepuhujilla - ja arvattavasti heidän kouluttajillaan - täytyy olla aivan kummallinen mielikuva siitä, mitä he ovat tekemässä ja mihin heidän pitäisi pyrkiä. Miksi he eivät alkuperäispuhujien tavoin pyri luonnollisuuteen ja uskottavuuteen? Miksi ihmeessä he haluavat olla äitelän ällöttävän vastenmielisen epäuskottavan teennäisiä ja valheellisia?


Takavuosikymmenien runonlausujat - 'tulkitsijat', papit ja lastenfilmien päällepuhujat tuottivat ja tuottavat ääntä joka saa vatsani kääntymään nurin, karvani nousemaan pystyyn ja minut kiireesti vaihtamaan esim. DVD:n alkuperäisääneen. Siten pääsen nauttimaan ammattitaitoisesta luonnollisesta äänestä, olkoon se sitten miten satunmaisen kauhea ääni hyvänsä.


Mikä voi olla se mielikuva joka panee papit ja päällepuhujat puhumaan tavalla joka vie heiltä uskottavuuden? Ja uskottavuuden viedessään siis tappaa heidän sanomansa? Vain TV-mainosten puhujat pääsevät vielä kauheampaan teennäisyyteen. Huh!


Jos vain voin valita, valitsen alkuperäisäänen joka kerta. Ja saan nauttia ammattitaitoisesta, nautittavasta ja uskottavasta äänestä; pienen hiiren piiperryksestä tai hirviön karjunnasta. Aina uskottavasti. Miksi en koskaan saa nauttia uskottavasta suomenkielisestä äänityksestä?

posted by Unknown @ 14:20