Mielikuvaelämä

Neiti Kettusen puuttuva logiikka

Pidin kovasti kansakoulun ensimmäisestä luokasta. Lupasihan koulu kokonaan uutta polkua tiedon kiehtovaan maailmaan. Mutta pitäminen jäi sitten siihen ensimmäiseen luokkaan. Siitä eteenpäin pelkäsin, inhosin ja vihasin koulua. Vuosikausia, kokonaisen pienen ihmisiän ajan.

Neiti Kettusen puuttuva logiikka käy hyvin esimerkistä selittämään uutta asennoitumistani. Ehkä myös siitä edelleen kehittynyttä toivottomuuden tunnetta vallanpitäjien suhteen.


Minulla oli 'taittovirhe'. Sittemmin on sanottu karsastus, hajataitteisuus ja laiska silmä. Mutta silloin siis 'taittovirhe': oikea silmäni katsoi kieroon.

Taittovirhettäni korjattiin peittämällä suoraan katsova hyvä silmä silmälaseihin kiinnitetyllä valkealla posliinikupilla. Tarkoituksena oli pakottaa kieroon katsova silmä katsomaan suoraan estämällä hyvän silmän käyttö.

Yritin siis katsella maailmaa silmällä, joka katsoi ihan muualle kuin halusin. Silmän optinen akseli ei osunut tarkan näön alueelle, vaan alueelle jossa näkösoluja on harvemmassa. Mahdollisesti jopa sokean täplän alueelle, sillä en näe yhtään mitään juuri siinä kohdassa, johon katson.

Koulussa kirjoitettiin ainakin siihen aikaan paljon kynällä. En nähnyt kynän terää enkä sitä kohtaa johon olin kirjoittamassa. Sensijaan näin - hämärästi - sen mitä olin jo kirjoittanut. Yritin siis ohjata kirjoitustani peruutuspeilin kautta, vieläpä sumean peruutuspeilin. Ja käsiala oli tietenkin sen mukaista.

Neiti Kettunen, kansakoulun opettaja, järkyttyi käsialaani: "Kurt, miten sinun käsialasi voi olla noin hirveän huono! Katso vaikka Jokkea; hänen käsialansa on ihan hyvä, vaikka hänen toinen silmänsä on kokonaan sokea!"

Luulen, että tähän hyvinkin päättyi luottavainen ja odottava suhteeni kansakoulun kanssa. Eteeni avautui kammottavan pelottava näkymä: olin hyvin tyhmän, ajattelua, älyä ja logiikkaa vailla olevan ihmisen vankina.

Sanoinko neiti Kettuselle: "Idiootti, etkä tajua että Jokke katselee maailmaa aivan terveellä silmällä. Hän näkee aivan hyvin. Minä katselen silmällä joka ei näe!"?

Enpä sanonut. Se ei ollut tapana siihen aikaan. Lisäksi olin saanut ympäristöön ja aikaan soveltumattoman liian hyvän kasvatuksen. Olin myös sairaalloisen ujo. En siis sanonut yhtään mitään. Korvat punaisina vain kauhistuin eteeni avautunutta tulevaisuudennäkyä: Tuolla ihmisellä ole kykyä tehdä havaintoja eikä ajatella. Seitsenvuotiaalle lapselle se oli aivan järkyttävä havainto.

Silmän peittämishoito toimi sen verran hyvin, että karsastusta ei enää huomaa. Edelleenkään en kuitenkaan näe laiskalla silmällä kirjoittaa tai lukea. Se antaa vain yleiskuvaa. Käsialanikin on jäänyt hirvittäväksi. Siksi mieluummin tekstaan jos kirjoitan käsin.

Edelleenkin minua järkyttää neiti Kettusen käsittämätön logiikan ja ajattelun puute. Ja kuitenkin hänen tehtävänään oli opettaa meille asioita; mm. ajattelua ja logiikkaa. Edelleen minua järkyttää se, että seitsenvuotiaanakin osasin ajatella loogisemmin kuin tämä paljon vartijaksi asetettu aikuinen.

Neiti Kettunen avasi silmäni sille tosiasialle, että meitä hallitsemassa ja johtamassa on aina ihmisiä, joilla ei ole logiikkaa sen vertaa kuin seitsenvuotiaalla. Meitä johdetaan mielikuvilla jotka eivät kestä loogista kriittistä analyysiä. Se on kauhistavaa.

posted by Unknown @ 00:20