Google

25.8.05

Sukiminen II - Miten saada hotellihuone

Erityisesti itäisessä Euroopassa on kuulema vielä ihan tavallista, että 'täydestä' hotellista saa kyllä huoneen, kunhan vain tuntee oikeita henkilöitä. Meistä sellainen saattaa tuntua harmillisen turhauttavalta ja kaikkea muuta kuin tasa-arvoiselta, mutta pohjimmiltaan siinäkin on kyse aivan normaalista laumaeläimen käyttäytymisestä.


Luin taannoin Helsingin Sanomista jutun, jossa kerrottiin mm. kokemuksista Itä-Euroopassa: Haastateltu oli tarvinnut ystävälleen hotellihuoneen, mutta hotelli olikin 'täynnä'. Haasteltu tunsi tietenkin maan tavat ja tiesi, että asiat hoituvat joko rahalla tai 'suhteilla'. Pohdiskeltuaan tilannetta aikansa haastateltu muisti, että hänhän tuntee hotellin reseptionistin siskon poikaystävän Pjotrin (tms). Hän marssi takaisin hotelliin ja kertoi tietävänsä Pjotrin. Ja kas kummaa: 'täydestä' hotellista löytyi kuin löytyikin huone haastatellun ystävälle.

Miten ihmeessä pelkkä Pjotrin tietäminen saattoi riittää hotellihuoneen saamiseen?

Edellisessä kirjoituksessa 'Sukiminen I - Juoruilu on hyvästä' todettiin, että sukimalla toisiaan apinalauman jäsenet luovat ja vahvistavat keskinäisiä suhteitaan, mutta myös viestivät suhteistaan toisille lauman jäsenille. Edelleen todettiin, että sukimistoverit tarvittaessa auttavat toisiaan; muita ei auteta. Lauma huolehtii jäsenistään.

Ihminen laumaeläimenä toimii edelleen aivan samalla tavoin. Sukimisen on vain korvannut juoruilu, puhe. Se kertoo kuka on lauman jäsen ja kuka ei; kenestä huolehditaan ja kenestä ei.

Hesarin jutun haasteteltu tiesi Pjotrin. Hän oli ts. tietoinen lauman rakenteista; hän oli 'nähnyt' kuka sukii ketäkin. Hän siis mitä ilmeisimmin kuului laumaan, joten hänestä tuli huolehtia niinkuin lauman jäsenestä huolehditaan; Siksi hän sai huoneen. Ei se sen kummempaa ollut. Normaalia laumaeläimen omasta laumasta huolehtimista vain.

Nuoruudessani äitini paheksui syvästi sitä, että työpaikkoja saatiin 'suhteilla', vaikka se siis onkin ihan normaalia laumeläimen käytöstä. 'Suhteilla pelaamista' pidettiin silloin yleisemminkin moitittavana ja paheksuttavana. Nykyisin sensijaan ei enää edes puhuta 'suhteista', nyt puhutaan verkottumisesta. Verkottumista ei ainoastaan pidetä hyvänä, vaan siihen suorastaan yllytetään, jos aikoo pärjätä nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa.

Se mikä ennen oli paheksuttavaa 'suhteilla pelaamista' on nyt mitä suositeltavinta verkottumista. Tuskin monikaan silti on tullut ajatelleeksi, että suhteiden/verkottumisen perusta on ikiaikainen laumaleäimen omasta laumasta huolehtiminen.

Mutta miksi se 'suhteilla pelaaminen' aikanaan sitten oli niin paheksuttavaa? Ja miksi meitä yhä vieläkin ärsyttää itäeuroopplainen tapa saada hotellihuone 'täydestä' hotellista? Kun kyse keran on vain normaalista laumaeläimen käyttäytymisestä.

Palataan näihin kysymyksiin seuraavien kirjoitusten myötä. Riittäköön tällä kertaa se, että tedämme miten Itä-Euroopassa saa hotellihuoneen.



Site Feed osoitteesta
http://feeds.feedburner.com/mielikuvaelama


Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä, blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.