Google

3.8.05

Kun ei mene perille

Vaikka mielikuvia muutetaankin informaatiolla, niin joskus mielikuva on niin vahva, että se jättää informaation tyystin huomiotta. - On raivostuttavaa kun asiakastuki ei välitä lukea kysymyksessä annettua informaatiota, vaan rientää vastaamaan (väärin) ensimmäisestä tunnistamastaan seikasta. Se vastaa vain oman mielikuvansa mukaan, ei annetun informaation.


Digitaalinen kamerani Canon EOS 300D aiheuttaa minulle harmaita hiuksia mm. sillä, että sen kuvat tulevat tietokoneelle väärässä järjestyksessä: Latausohjelma aloittaa kuvien siirron jostain muistikortin keskeltä, jatkaa loppuun, ja vasta sitten siirtää kortin alkupään kuvat. Kuvat tulevat tietokoneelle järjettömään aikajärjestykseen.

Otin yhteyttä Canonin Skandinavian tukeen ja selitin ongelman: kuvien lataus alkaa jostain kortin keskeltä, ja kuvat tulevat tietokoneelleni väärään järjestykseen.

Canonin Skandinavian tuki vastasi ystävällisesti, että minun tulee ruksata ZoomBrowser EX -ohjelman kohta 'kaikki kuvat', muuten ohjelma lataa vain edellisen latauksen jälkeiset uudet kuvat.

Canonin Skandinavian tuen antama vastaus oli aivan oikea vastaus. Se ei kuitenkaan ollut vastaus minun esittämääni kysymykseen, vaan johonkin ihan muuhun kysymykseen: Jos lataan 'vain uudet kuvat', lataus todella alkaa jostain muistikortin keskeltä (edellyttäen että kortilla vielä on jo aiemmin ladattuja kuvia), mutta se myös päättyy kortin loppuun. Eivätkä kuvat mitenkään tulee väärään aikajärjestykseen.

Canonin Skandinavian tuen vastaaja oli lukenut kysymystäni vain niin pitkälle, että tunnisti ensimmäisen tutun asian 'ohjelma aloittaa lataamisen keskeltä korttia'. Pelkän tämän informaation varassa hän riensi vastaamaan että minun pitää ruksata 'kaikki kuvat'.

Vastaaja ei edes yrittänyt ajatella: Miksi ihmeessä minä haluaisin ladata uudestaan kuvat jotka on jo kertaalleen ladattu? Miksi minä valitan sitä, että kuvat tulevat väärään aikajärjestykseen? Hän antoi vastauksen, joka ei sovi esitettyyn kysymykseen. Hän ei ottanut informaatiota vastaan, vaan riensi vastaamaan omaan nopeaan mielikuvaansa siitä, mitä luuli minun kysyneen.

Canonin Skandinavian tuen vastaus tuli 'no-reply'-sähköpostina. En siis voinut suoraan vastata heidän antamaansa väärän kysymyksen oikeaan vastaukseen. Sen sijaan minun on taas selitettävä koko litania uudestaan Canonin nettisaitin lomakkeella. Tällä kertaa pitää muistaa lisätä, että kaikki kuvat ovat uusia, ja tulevat väärässä järjestyksessä. Saa nähdä, mitä vastaaja tällä kertaa luulee minun kysyvän.

Olen törmännyt tähän samaan ongelmaan lukuisten muidenkin tukipalvelujen kohdalla. Siksi yritän aina kertoa kaikki yksityiskohdat ja faktat, joiden arvelen voivan vaikuttaa asiaan. Ongelma on siinä, että vastaajat eivät lue kysymyksiä, vaan ryntäävät vastaamaan ensimmäiseen tunnistamaansa seikkaan. - Valitettavasti he vain arvaavat säännöllisesti väärin. Tarkkakaan informaatio ei mene perille, jos vastaanottaja ei ole asennoitunut ottamaan vastaan informaatiota.


Tutkin tarkemmin kamerani tiedostojärjestelmää: Jostain syystä kortille näkyy usein syntyvän kaksi kansiota jopa saman päivän aikana. Ja jostain syystä latausohjelma lataa ensin uudemman kansion ja vasta sitten vanhemman. Ohjelmassa ei ilmeisesti mitenkään voi vaikuttaa siihen järjestykseen, missä se kansiot lataa. Ohjelma siis yksinkertaisesti vain on huono.

En muuten käytä ZoomBrowser EX:ää. Vaan suorasiirtoa. Eikä siinä ole 'kaikki/vain uudet' -valintaa.

Joskus tuntuu niin toivottomalta.





Site Feed osoitteesta
http://feeds.feedburner.com/mielikuvaelama

1 Comments:

At 9:34 ap., Blogger Mette said...

Mieleeni on jäänyt ikuisesti tietokoneliikkeen kaikkitietävä. Olen kertonut saman Helldeskille, mutta häntä ei kiinnostanut - ilmeisesti siksi, että asiakas ei ollut se törttö.

Olin ostanut liikkeestä tietokoneeseeni - oliko se äänikortti, vai skanneri, en enää muista. Olin kova tyttö ristipäämeisselin kanssa, juuri koulutettu, joten avasin koneen ja pistin kortin korttipaikkaan, käynnistin koneen ja se alkoi huutaa. Sammutin koneen, luin uudelleen kaikki ohjeet, tein saman hyvin huolellisesti uudelleen - sama tulos.
Ajattelin, että kortissa oli vikaa ja soitin liikkeeseen. Ylimielinen nörtti kysyi, mikä Windows-ohjelma minulla oli (silloin oli juuri tullut liikkeisiin Windows-95, mutta Windows 3.11 rulasi, ja sellainen minullakin oli). Vastasin, että Windows 3.11, mutta se ei edes ehdi päälle, kun ongelma syntyy. Windows-pulmasta ei siis ole kysymys. Nörtti vastasi: "Ei se ihme ole, että kone oikkuilee, kun siinä on kivikautinen ohjelma. Hankkikaa kunnon Windows niin kyllä se toimii" ja löi luurin korvaani.
Hinasin koneeni Pirkkasoftiin. Siellä todettiin, että korttipaikka oli viallinen ja hoidettiin homma.Windows 3.11 toimi yhtä kauan kuin konekin.

 

Lähetä kommentti

<< Home


Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä, blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.