Sukiminen I - Juoruilu on hyvästä
Miksi ihmeessä ihmisten oikein pitää juoruilla?Nähtävästi ihminen juoruilee aivan samasta syystä kuin apinat sukivat toisiaan: vahvistaakseen laumansa sisäisiä suhteita ja pysyäkseen niistä suhteista selvillä. - Juoruilu siinä kuin sukiminenkin luo ja ylläpitää lauman rakennetta, kertoo mikä on kenenkin asema laumassa, ja pitää lauman jäsenet kurissa ja herran nuhteessa. - Juoruilu lieneekin ihmiselle tyypillinen ja tarpeellinen lajiominaisuus; ja ihminen aivan tyypillinen laumaeläin.
Apinoilla sukiminen onkin luottamuksen, ystävyyden ja lojaalisuuden osoitus. Se luo lauman sisäiset suhteet, mutta samalla se myös viestii nämä suhteet toisille lauman jäsenille: kaikki näkevät kuka sukii ketäkin ja kuinka paljon. Kaikki siis tietävät kuka on missäkin määrin kenenkin kaveri. Kaikki samoin tietävät kuka tarvittaessa tulee kenenkin avuksi: Vahvojen kavereiden kaveria ei kannata lähteä kiusaamaan.
Toisaalta laumassa ei voi käyttäytyä kovin poikkeavastikaan, jottei menettäisi suhteitaan ja jäisi vaaran uhatessa ilman tukijoita. Sukiminen ylläpitää lauman moraalia, arvoja ja kulttuuria.
On arveltu, että ihmisen syntymän aikoihin lauman koko oli noin 170 jäsentä. Niin monen kumppanin fyysinen sukiminen on yksikertaisesti aivan mahdotonta. Siksi isoissa laumoissa kehittyikin uusi suhteiden hoitamistapa: ilmeisesti varoitushuudoista kehittynyt yleisempi viestintä. Ääntelemällä pystyy viestimään samaan aikaan usealle lauman jäsenelle; tarvittaessa koko laumalle.
Maassa elävillä apinoilla on nykyisinkin suuret laumat. Ja niissä laumoissa todella käy jatkuva puhumisen kaltainen pulina. Viestinnän tarve laumassa on mitä ilmeisin.
Puhumisen kaltainen ääntely ei - ehkä yllättävästi - ole vain kädellisten laumaeläinten yksinoikeus: preeriakoirat esim. ilmoittavat toisilleen, että laumaa lähestyvä peto on hyeena. Mutta että tämä hyeena tällä kertaa on kuitenkin se tummanharmaa joka on aika surkea preeriakoiran metsästäjänä. Ne tunnistavat yksilön ja osaavat kertoa sen laumalle.
Kahvilasalakuuntelussa on todettu että vain 5 % puheajasta käytettään pahan puhumiseen. Toiset 5 % käytetään kumppanin neuvomiseen sosiaalisissa tilanteissa. Valtaosa puheesta keskittyy kuitenkin siihen mitä kukin tekee kenenkin kanssa. - Kun apinat itse näkevät kuka sukii ketäkin ja kuinka paljon, niin ihmiset kertovat sen toisilleen. - Kaikki sukiminen tulee ihmiselläkin tiedoksi, sillä sen pitää tulla tiedoksi jotta lauma toimisi ja tuntisi rakenteensa ja lauman sisäiset suhteet.
Juorussa pohditaan myös sitä mikä on kulissien takana oleva todellisuus. Vaikka puhutaan yksilöiden tekemisistä, pohditaan sitä mikä juuri siinä kulttuurissa (laumassa) on oikein, tavoiteltavaa ja sopivaa.
Ihmisen lauma ei enää ole yhtäaikaa yhdessä paikassa. Kaikki eivät enää koko ajan näe kuka ketäkin sukii ja kuka mitäkin tekee. On siis ollut silkka välttämättömyys että kiinteän ison lauman puheviestinnästä on kehittynyt juoruilu. Sen avulla laumaeläimelle edelleenkin tarpeelliset sukimistiedot saadaan nopeasti kaikkien lauman jäsenten tietoon vaikka ihmisen lauma nykyään onkin hajallaan.
Niin ihmislauma pitää jäsenensä kurissa ja herran nuhteessa. Ja niin lauman jäsen tietää, kuka kenenkin avuksi tarvittaessa tulee. - Mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla.





0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home