Verkkolaskustandardi - paisuva maailmanmalli vai hajautettu hallinta?
Verkkolaskustandardin kehittäjät pyrkivät yhteen yleistettyyn standardiin ja laskun tietosisältöön, jota kaikki käyttäisivät, ja jonka schemaa vastaan verkkolaskut tarkastettaisiin. Heidän mukaansa yritysten tulee kehittää prosessinsa niin että se on mahdollista. - Laskujen lähettäjät ja vastaanottajat haluavat välittää laskuilla myös toimialakohtaista dataa kahdestakin syystä: sekä saadakseen verkkolaskujen hyödyt jo nykyprosesesseja käytettäessä, että voidakseen ylipäätään integroida laskuttajan ja laskunsaajan tietojärjestelmiä. - Kaksi erilaista mielikuvaa siitä, mikä olisi järkevää, hyödyllistä ja edes mahdollista. Mielikuvat on kuitenkin yhdistettävissä tavalla, joka tyydyttää molempien tarpeet: standardiin voitaisiin lisätä kohta toimialakohtaisille inserteille, joista toimialat itse vastaavat. Me suomalaiset olemme sentään vielä joissakin asioissa aika lailla kärjessä uuden tietotekniikan hyväksikäytössä. Yksi näistä kärkiasioista on verkkolasku, siis laskun lähettäminen asiakkaalle tietoverkon yli esim. XML-muodossa. Tarkoitan nyt aitoa verkkolaskua, jossa kaikki tieto on datana, jonka myös laskun saaja voi integroida omiin tietojärjestelmiinsä. Unohda siis kaikki skannatut laskun kuvat, eivät ne ole oikeita verkkolaskuja. Varo vääriä jäljitelmiä!
Verkkolaskujen yleisiä standardeja ovat kehittäneet ainakin
Suomen Pankkiyhdistys ja
Pohjoismainen konsortio. Lisäksi ainakin
TietoEnatorilla ja
Postilla on omat standardinsa. Em. yleisten standardien painolastina on niiden ilmeinen EDI-tausta; ne näkevät maailman tuonti- ja vientikaupan näkökulmasta. Siten niihin on standardoitu vain EDI:stä tuttuja tietokenttiä. Kaikki muu tieto esitetään kuolleena tekstinä. Niinkuin esimerkiksi puhelinlaskun erittely.
Tekstitieto on aivan paikallaan silloin kun laskulla halutaan antaa yksityishenkilölle tarkempaa tietoa laskun perusteista. Mutta kun lasku lähetetään tietotekniikkaa käyttävälle yritykselle, tekstitieto edellyttää manuaalikäsittelyä. Ja se taas merkitsee koko verkkolaskun integraatiohyödyn vesittymistä.
Reaalimaailmassa laskuilla kulkee paljon muutakin dataa kuin laskustandardien tuntemat kentät. Data kuljetetaan laskulla siksi, että laskun vastaanottaja voi käsitellä laskun oikein omissa järjestelmissään. Jotta integrointi voidaan automatisoida, tieto tarvitaan laskulle tietenkin datana; ei tekstinä.
Verkkolaskustandardien kehittäjien mukaan verkkolaskujen tehokas hyväksikäyttö edellyttää myös laskujen vastaanottajien liiketoimintaprosessien kehittämistä siten, että integraatio voidaan tehdä laskustandardin jo tuntemien kenttien avulla. Integroimisen kohdistamiseen käytettäisiin tällöin erilaisia viitetietoja, joilla laskun vastaanottaja voi hakea oikeat tiedot omista tietojärjestelmistään.
Standardien kehittäjien näkemys on puhdasoppinen, mutta valitettavan kaukana tämän hetken arkitodellisuudesta: Esim. suuret vakuutusyhtiöt eivät mitenkään voi uusia järjestelmiään edes muutamassa vuodessa. Prosessien kehittäminen on niin pitkäjänteistä, kallista ja hidasta työtä, ettei verkkolaskujen integraatiohyödyn saaminen voi eikä saa jäädä odottamaan sen valmistumista.
Nykyisissä prosesseissa laskuttaja usein esittää laskulla sellaista uutta dataa, joka on syntynyt vasta laskuttajan omassa liiketoimintaprosessissa. Laskun saaja ei siten millään avaimilla voi löytää dataa omista järjestelmistään. Suomen Pankkiyhdistys esitti keväällä 2005, että standardiin voidaan lisätä näitä prosessien toiminnan kannalta välttämättömiä kenttiä tarpeen mukaan. Ehdotus oli hyvin positiivinen ja rakentava, mutta käytännössä se merkitsisi suureellista maailmanmallia: siinä olisi lopulta oltava mukana kaikkien toimialaojen kaikkien sovellusalueiden laskujen käsittelyssä tarvitsemat erillistiedot. - Sittenkin mahdoton ajatus, vai kuinka?
Suomen Pankkiyhdistys on kuitenkin itse jo toteuttanut omien jäsenyritystensä omistamien rahoitusyhtiöiden tarpeisiin tietoteknisesti terveemmän ratkaisun: Rahoitusyhtiöiden käytössä on oma insertti, jonka XML-sisällön rahoitusyhtiöt ovat itse määrittäneet. Ajatus on helppo kehittää edelleen sekä tietoteknisesti että loogisesti ehjäksi ja toimivaksi ratkaisuksi: käytetään vaihtoehtoisia toimialakohtaisia inserttejä.
Inserttejä ei siis ympätä yhteen ja samaan standardiin ja sen schema-kuvaukseen, vaan sen sijaan yleiseen schema-kuvaukseen lisätään vain paikka insertille. Kukin toimiala määrittää sitten omat inserttinsä ja vastaa niiden schemoista. XML-tekniikka tätä varten on jo olemassa ja se sallii ratkaisun. Yhden valtavan suuren maailmanmallin sijasta luodaankin yhteinen standardoitu perusrunko ja siihen upotettavat insertit, joiden määrittely ja schemahallinta on hajautettu eri toimialojen omien yhteiselinten vastuulle.
Puhdasoppisuus ei saa olla kehityksen este. Eihän? Varsinkaan kun vaihtoehtoinen tapa sekin on informaatioteknisesti aivan puhdasoppinen. Yhdistetään mieluummin nämä eri mielikuvamaailmat ja synnytetään laajempaa käyttäjäkuntaa palveleva laajempi yhteinen mielikuvamaailma. Sen myötä saadaan toimialakohtainen sovellusdata mukaan mielekkään kokoiseen ja ylläpidettävissä olevaan verkkolaskustandardiin. Ja verkkolaskujen integraatiohyödyt saadaan nopeasti käyttöön.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Purjelaiva väisti tiistaina - eksaktiuden ylistyslaulu
Helsingin Sanomien kuvatekstit ovat jo jonkun vuoden olleet omituisen eksakteja. Nimenomaan omituisen, sillä ne tuntuvat pyrkivän hyperrealistiseen tilanteen kuvaukseen, joka rikkoo totuttuja kuvan lukemisen tapoja. Minkähänkaiseen mielikuvaan lukijasta ja kuvalla viestimisestä ne mahtavatkaan perustua.
"Purjelaiva väisti tiistaina Kustavin Kivimaan ja Vartsalan välillä toistaiseksi liikennöivää varalossia." kertoi valtakunnan suurimman aviisin eli Helsingin Sanomien kuvateksti täsmällisesti keskiviikkona 29.6.2005 (sivu A 11). Kuvassa oli kuitenkin vain laituriinsa kiinnittynyt varalossi(?) ja sen takana väylällä kulkeva kaksimastoinen alus punaisin purjein.
Eksaktiushan on toki kaltaiseni analyyttisen niuhon mielestä vallan hyvä juttu ja jopa suoranainen hyve, mutta siinäkin voi näköjään ajautua pahan kerran hakoteille, eli nykysuomeksi pihalle. Ainakin minun todellisuuskäsitykseni mukaan.
Olisipa todella mukava tietää, millaiset ovat HS:n toimittajien nykyiset kuvatekstiohjeet. Näinkö: "
Eksakteja, olkaa eksakteja: kertokaa aika ja paikka ja mitä kuvassa tapahtuu. Ja ennen kaikkea, olkaa tarkkoja aikamuodon suhteen: kuva esittämä tapahtuma on jo tapahtunut, se on menneisyydessä!" julistaa nuorten ymmärtämättömien toimittajaharjoittelijoiden pään menoksi teknokratiahenkinen kouluttaja tai toimituspäällikkö?
Kun vuosia sitten vierailin silloisessa Neuvostoliitossa yhdellä noista oman aikansa erikoisuuksista, eli kotiseutumatkalla Viipurin satamasaareen Uuraaseen, seurasin huvittuneen hämmentyneenä videokuvaajaturistia, joka kuvasi männikössä olevaa entistä hautausmaata ja selosti nauhalle jotakuinkin seuraavaa: "
Ja tässä on männikössä oleva hautausmaa". Muistin silloin lämpimin tuntein jo silloin ikivanhaa kaitafilmikuvaajan opaskirjaa, joka opetti ettei ole mitään syytä mahdollisessa selostuksessa sanallisesti toistaa sitä, minkä katsoja itse omin silmin kuvasta näkee.
Toinen oppi - en tosin muista, onko tämäkin oppi jostakin opaskirjasta vai mahdollisesti jopa itse päättelemäni - on se, että kuva on nyt: Katsoja kokee kuvan nyt ja tarkastelee sen sisältöä nyt. Siten '
Laiva ohittaa lossin' on katsojalle luontevampi kuvateksti kuin '
Laiva ohitti lossin'. Katsoja lukee kuvatekstin ikäänkuin kuin siinä lukisi '
Kuvassa laiva ohittaa lossin'. Joskus ajankohtakin on toki merkityksellinen, ja silloin sen mainitseminen on mitä suurimmassa määrin paikallaan, mutta pitäisikö minun todella panna merkille nimenomaisesti se, että juuri tiistaina se purjelaiva ohitti Kustavin varalossin - Ei, sitä en voi mitenkään uskoa.
Katsotaanpa siis:
- Se että väylällä on purjelaiva, on uutisen ja kuvan kannalta aivan toissijaista. Mitä ilmeisimmin valokuvaaja on vain halunnut sen rekvisiiitaksi. Eikä se laiva sitä paitsi edes suinkaan väistä sitä lossia; se vain kulkee väylällä lossin takana.
- Se että kuvan tapahtuma tapahtui tiistaina ei ole nimenomaisen kuvan kannalta välttämätöntä tietoa, miksi siis lainkaan kertoa sitä ja kirjoittaa kuvateksti menneessä muodossa?
Mikä sitten minun todellisuuskäsitykseni mukaan olisi lossikuvan mielekäs kuvateksti? Uutisen tiivistyksenä menettelisi ehkä jokin sellainen kuin "
Kustavin Kivimaan ja Vartsalan välillä toistaiseksi liikennöivä varalossi". - En minä tiedä, mutta en edes yritä ollakaan kuvatekstitoimittaja. Minä olen lehden lukija ja siten vain ihmettelen tätä ilmiötä, jota voin pitää teknoratian hämmästyttävänä harhaantuneisuuden taidonnäytteenä: "
Pikkupoika kulki keskiviikkona Gazassa israelilaisen sotilaan ohi". - Huh!
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Siirtolapuu? - Matkimisen mekanismi
Puhuttu kieli muuntuu joskus järjettömilläkin tavoilla. Koska se järjettömyydestä huolimatta muuntuu, vaikuttamassa täytynee olla ihmiseen sisäänrakennettu mekanismi, jonka automatiikka kyselemättä sivuuttaa älyn, tiedon ja harkinnan.On siitä jo jokunen vuosi, kun Ylen aikaisen nuori naistoimittaja haastatteli jotakuta siirtolapuutarhaihmistä. Jostain syystä tämä toimittaja hyvin haastavaan, liki hyökkäävään sävyyn puhui koko ajan
Siirtolapuu-Tarhasta. Siirtolapuutarhaihminen puolestaan lievästi hämmentyneeseen sävyyn puhui aina huolellisesti painottaen
Siirtola-Puutarhasta.
(Painot siis suurten kirjainten tavuilla).Asia jäi vaivaamaan minua; eikö Ylen aikaisen nuori naistoimittaja - vaikka oli puheviestinnän ammattilainen - todellakaan tajunnut puhuvansa tarhasta, jossa kasvaa siirtolapuita? Kun siirtolapuutarhaihminen sensijaan selvästi tajusi eron ja puhui puutarhasta, jolla on etuliite 'siirtola'.
(Miksi siirtolapuutarha sitten on juuri siirtolapuutarha, on kokonaan toinen juttu, enkä aio sitä edes yrittää nyt itselleni selvittää.)Tauti on sittemmin levinnyt niin radion ja television puhetyöläisten kuin meidän kuuntelijoidenkin keskuudessa. Liki systemaattisesti moniosaisen yhdyssanan pääpaino tulee nykyään tavallisesti viimeiselle yhdysosalle. Huolimatta siitä, että sanan merkitys saattaa muuttua sen vuoksi hyvinkin merkittävästi. Nyt puhutaan
Keskusrikos-Poliisista,
Talvikunnossa Pidosta,
Pääesi-Kunnasta,
Lapinuuni-Linnusta ja lukemattomista muista kummallisista asioista, joita en tiennyt olevan olemassakaan.
No analyyttikko kun olen ja aina pohtimassa syitä, tulin viimein ajatelleeksi sitä, että ihmisellä täytynee olla sisäänrakennettu automaattinen matkimisen mekanismi. Mekanismi lienee niin vahva, että se voittaa tietoisuuden sanojen merkityksen muuttumisesta. Olisiko kyse mekanismista, jolla puhuva ihminen on kyennyt sopeutumaan ja samaistumaan kulloiseenkiin yhteisöönsä. Sen avulla sanat ja ääntämykset siirtyvät kielestä ja kansasta toiseen vaivattomasti.
Sama mekanismi on kerran liki nolannut minut: Juttelin ihmisen kanssa, jolla oli paha ärrävika. Olen ennenkin huomannut että ympäristöni tai jopa yksittäisen puhekumppanini puhetapa saattaa tarttua minuun hyvinkin nopeasti. Mutta kun huomasin ärrieni särkyvän ja häviävän, minun oli pakko alkaa etsiä ärrättömiä sanoja. Kumppani tuskin olisi käsittänyt, että en suinkaan tarkoituksellisesti pyrkinyt imitoimaan tai varsinkaan pilkkaamaan häntä.
Vahva mekanismi tuo siirtolapuu -mekanismi.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
