'Totuus' - tie terrorismiin
Totuus - Kukapa sen tietäisi. Totuus on aina suhteessa aikaansa ja paikkaansa ja jopa tulkitsijaansa. Vaaralliseksi totuus kuitenkin käy siinä vaihessa kun siihen aletaan uskoa sokeasti. Silloin ollaan matkalla fundamentalismiin ja terrorismiin. 
Takavuosina kun keskustelin Jehovan todistajien kanssa (ks. '
Fundamentalistit ja Lotto', 24.7.2005), minulla oli ilo käydä mm. seuraava keskustelu. - Ei sen suosikkityttöni kanssa, jolla oli ihastuttavat varpaat, vaan yhden niistä fundamentalistitädeistä.
Minä: -
Mistä sinä tiedät että Raamattu on oikeassa?Hän:
- Koska se on Jumalan sanaa!Minä:
- Mistä sinä tiedät että se on Jumalan sanaa?Hän:
- Se on sanottu raamatussa.Raamattu on siis totta, koska se on Jumalan Sanaa, joka taas on sanottu Raamatussa. - Kun minä siis nyt julkisanon tässä, että kaikki blogissani kirjoittamani on totta, niin ovatko kirjoitukseni siis tosia, koska olen niin kirjoituksessani sanonut?
Niin miellyttävää kuin tuo olisikin uskoa, niin lähdekriittisyyteni estää minua sitä uskomasta. Varaankin itselleni oikeuden olla joskus jopa väärässä. Varaan myös oikeuden esittää vain yhden tai muutaman näkökulman asioihin, joihin varmasti on lukuisia muitakin yhtä tosia näkökulmia. - Totuuksia kun yleensä on monia, vaikka esim. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ei sitä ymmärrä.
Mutta fundamentalistille Raamattu on aina totta ja ainoa totuuden lähde, koska se on Jumalan Sanaa, ja Jumalan Sana on Totuus. Eipä siinä enää jää hiukkaakaan tilaa ajattelulle ja harkinnalle. - Pelottavaa.
Eipä ihme, että uskontojen avulla kansakunnat on perinteisesti nostettu toisiaan vastaan. - Kun ajattelu loppuu, alkaa joukkopsykologia.
Nyt ollaankin jo lähestymässä sellaista oikean ja totuuden mielikuvaa, joka synnyttää terroristin. Avainsana on fundamentalismi; uskonnosta riippumatta: olkoon kristitty, juutalainen, muslimi, mikä hyvänsä. Fundamentalistilla on vankka vakaumus, että hän on oikealla asialla; hän yrittää edistää oikeutta ja totuutta. Vastassaan hänellä on valtaapitävien koneisto, joka ei välitä siitä minkä hän 'tietää' olevan oikein ja totta. Kun demokraattiset keinot eivät edistä hänen asiaansa, hänelle jää jäljelle anarkismi, nykytermein terrorismi...
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Presidenttikin jää kahvitta väärän mielikuvan tähden
Totuttuun tapaansa Tasavallan Presidentti Tarja Halonen puolisoineen meni Unikeonpäivän aamiaiselle Naantalin Merisaliin. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun kahvilassa ei ollutkaan perinteistä presidentin katettua pöytää, ei edes valkeaa liinaa ja pöytä oli kaiken kukkuraksi vielä varattukin. Niinpä presidenti poistui kahvilasta vähin äänin. - Kieltämättä perin juurin kummallista. Ja ennenkaikkea noloa!
Samaan aikaan presidentillinen aamukahvipöytä odotti presidentillistä paria turhaan Kaivohuoneella.
Presidentti olisi saanut Unikeonpäivän aamukahvinsa, jos mielikuvien vaikutus toimintaan olisi ymmärretty ja otettu huomioon.
Jos vanha mielikuva ja muuttunut todellisuus eivät kohtaa, presidenttikin käyttäytyy vanhan mielikuvansa mukaan. Minkä muunkaan? Kysynpä vain.
Jos presidentin - tai kenen hyvänsä - tosiaan halutaan käyttäytyvän muuttuneen todellisuuden mukaan, muutoksesta on kerrottava hänelle sellaisella tavalla että hän myös panee muutoksen merkille. Pelkkä muuttuneen tiedon ilmoittaminen sellaisenaan ei mitenkään riitä; on myös kerrottava se, että tieto on muuttunut. - Tieto toki muuttaa mielikuvia. Mutta vain jos sen huomaa ottaa vastaan.
Presidentillisen aamukahvipaikan vaihtumisesta olisi voinut tiedottaa vaikkapa näin:
Arvoisa rouva presidentti,
Toivomme teidän puolisoinenne jo vuosia kestäneen perinteen mukaisesti jälleen ilahduttavan Naantalin kaupunkia läsnäolollanne Unikeonpäivän aamupuuhissamme 27.7.2005.
Ohjelma
- klo 7.00: Unikeon herättäminen kippamalla hänet hyiseen mereen vanhankaupungin venesatamassa. Lisäksi juhlallisia puheita.
- klo 7.30: Aamukahvi Kaivohuoneella. - Huomatkaa muuttunut paikka: tällä kertaa ei ollakaan Merisalissa.
Tervetuloa
Unikeonpäivän Juhlatoimikunta
Me emme voi toimia minkään muun muun kuin omien mielikuviemme mukaan jos muuta informaatiota, käskyä tms. ei anneta. Jos vanha totuttu mielikuva on väärä, meidän toimintammekin on auttamatta väärää. - Presidentti meni Merisaliin ja hölmistyi: vanha tuttu presidentin kantapöytä oli varattu, ei valkeaa liinaa, ei presidentin perinteistä kahvitarjoilua; Eihän sen näin pitänyt olla!
Miten kummassa presidentti olisi voinut mennä Kaivohuoneelle, jos asiasta ei hänelle kerrottu. Ja kerrottu nimenomaisesti siten, että paikan vaihtuminen käy selvästi ilmi: Kaivohuoneella, ei Merisalissa.
Tässä onkin itse asiassa kyse yhdestä viestinnän perusteellisimmista ydinongelmista: jos haluat vaikuttaa vastaanottajaan, tunne hänen mielikuvansa asiasta, ja korjaa se mielikuva. - Kaikki muu menee harakoille.
Juhlatoimikunnan virallisen selityksen mukaan presidentti ei muilta virkakiireiltään ehtinyt perinteiselle aamukahville. - Vierittivät mokomat syyn omasta virheestään viattoman harteille!
Vai olisiko presidentti itse sittenkin lukenut kutsun huolimattomasti? Ja juhlatoimikunta lausunnollaan yrittänyt pehmentää presidentin mokaa? - Sitähän emme tiedä koska meillä ei ole asiasta informaatiota. Siksi voimmekin surutta muodostaa asiasta oman mielkuvamme. Ja syyllistää juhlatoimikunnan!
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Paviaani kuoli, jotta meillä voisi olla eläintarha
Lauantaina 23.7.2005 viisivuotias paviaaniuros Tuhtimo karkasi Korkeasaaren eläintarhan paviaanilinnasta. Media hehkutti mm. Tuhtimon ottaneen ilon irti tapahtuneesta. - Mutta median mielikuva tapahtunessta oli täysin väärä: Tuhtimo oli karannut yksinomaan pelastaakseen henkensä. Silti se menetti sen; Tuhtimo otettiin kiinni ja se tapettiin jottei lauman johtava koiras Repe repisi sitä kappaleiksi. Olen toki periaattessa aina tiennyt että paviaanilaumassa(kin) johtava koiras ajaa nuoret koiraat pois laumastaan potentiaalisina kilpailijoina. Luonnonjärjestyksen mukaan niiden pitää perustaa oma laumansa jonnekin toisaalle. - Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Mutta sitä en ole tullut ajatelleeksi, että minne ihmeeseen nuori paviaanikoiras Korkeasaaressa siirtyy omaa laumaansa perustamaan. - Ei tietenkään minnekään. Koska kumpikaan koiras ei pääse karkuun, ne joutuvat ratkaisemaan kiistan lauman johtajuudesta tappelemalla loppuun asti.
Jo suljetun tilan perusolemuksellaan eläintarha estää luonnonmukaisemman ratkaisun, eli jommankumman koiraan - Tuhtimon tai Repen - pakenemisen.
Tuhtimon hetkellinen pelastus oli sähköaidan liian matala jännite. Niin se pääsi luonnonmukaisesti karkuun sille hengenvaarallista Repeä. Mutta todellakin: minne se olisi voinut lähteä uutta laumaansa perustamaan? Mustikkamaalleko?
Mitä Korkeasaari onkaan kaikkina näinä vuosina tehnyt nuorille paviaanikoirailleen? Minkälaiseen herttaiseen satukirjamielikuvaan käsityksemme eläintarhasta perustuukaan! - Eihän eläintarha anna nuorille paviaanikoiraille luonnollista elämänmahdollisuutta. Tai yleensäkään elämän mahdollisuutta.
Korkeasaaressa taisikin tapahtua vain hoitovirhe: Tuhtimoa ei poistettu ajoissa Repen laumasta. Ja elämästä.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Leipään sokeria ja suolaa?
2,5 dl viileää vettä
6 dl sämpyläjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1,5 tl kuivahiivaa
Miksi sokeria, suolaa ja öljyä? Maunko vuoksi? Aika ajoin intoudun käyttämään ikivanhaa leipäkonettani. Se onkin ainoa kosketukseni leipomiseen. En siis oikestaan tiedä juuri mitään siitä, mitä leivonnassa aineille tapahtuu. Sen kuitenkin tiedän, että leipäkoneen perusresepteillä tulee aika valjunmakuisia ellei suorastaan mauttomia leipiä. Senkin tiedän, että 1,5 tl suolaa tekee leivästä liian suolaisen nykyiseen herkistyneeseen makuuni; se maistuu pahalta. - Siinä se sitten onkin koko komeudessaan aika ohkainen mielikuvani leipäkoneleivonnasta.
Kokeilujen kautta olen kuitenkin todenut, että maukkaampaa leipää saan kun heitän joukkoon hyppysellisen kitupellavan eli ruistankion siemeniä. Niissä on vallan ihastuttava viljaisa maku, joka uuttuu mukavasti koko leipään. Samoin lisään hypysellisen leseitä. Niiden mahdollisesta vaikutuksesta makuun - tai mihinkään muuhunkaan - minulla ei kuitenkaan ole aavistustakaan.
Mutta mikä vaikutus noilla kaikilla reseptin aineilla leivän olemukseen oikein on? Miksi niitä pitää käyttää? - Pahimmatkin uusavuttomat varmaan tietävät, että hiiva nostattaa taikinan. Ts. se tekee leivästä kuohkean . Ilman hiivaa leipä olisi vain pannukakkuakin kiinteämpi ja kovempi kakkara. - Kokemusta valitettavasti on.
Sitä uusavuttomimmat eivät ehkä enää tiedäkään, että se kuohkeus syntyy vain, jos jauhoissa on riittävästi sitkoa. Yleensä sitä on vain vehnäjauhoissa. Ja ulkomaisissa enemmän kuin armaissa kotimaisissa. Siksi jauhoseoksessa tulee olla runsaasti vehnää mukana. Niinkuin on esim. reseptin sämpyläjauhoissa.
Vaan mikä onkaan suolan, sokerin ja öljyn merkitys? Ovatko ne vain mausteita? - Eivät ole. Se käy ilmi kun luen leipäkoneeni vanhanaikaisen laadukasta käyttöohjetta:
- "Suola edistää sitkoainen muodostumista ja parantaa leivonnaisen makua." - Sitä ei valitettavasti käy ilmi, miten suola sitkoaineen syntyä edistää. Mutta leivän kuohkeutta suola siis lisää.
- "Sokeri nopeuttaa taikinan kohoamista, ja antaa leivälle makua sekä kuorelle kauniimman värin." - Varsinainen monivaikuittaja siis tämä sokeri. Ja sekin siis vaikuttaa leivän kuohkeuteen.
- "Rasvan ansiosta leivän rakenteesta ja mausta tulee parempi. Leivän säilyvyys myös paranee. " - Kuvaus on turhan yliolkainen kertoakseen mitään konkreettista siitä miten rasva itse asiassa vaikuttaa. Rasvan vaikutustapa jää siis edelleen salaisuudeksi.
Olen huomannut, että muistan paljon paremmin mitä aineita taikinaan pitää lisätä, kun tiedän niiden merkityksen. Jos resepti on vain käsittämätön lista erilaisista aineista, on paljon helpompi unohtaa joku aineista.
- Työohjeilla - niinkuin kaikilla ohjeilla - on valitettava taipumus muuttua pelkiksi listoiksi, joita käyttäjä suorittaa ymmärtämättä yksittäisten vaiheiden merkitystä. Ilmiö on sama kuin liikkeenjohdon vähän väliä vaihtuvissa käänteentekevissä opeissa: jos johto ei käsitä eri vaiheiden merkitystä, opista tulee vain luettelo kikoista, joita pitää käyttää. Kikoissa on vain se paha puoli, että liikkeenjohdossa ne eivät johda tulokseen, jos niiden motiivia ja vaikutustapaa ei ole käsittänyt.
Leipäkoneen reseptissä on se etu, että se tuottaa juuri lupaamansa tuloksen, vaikka käyttäjä ei tajuaisi yhtään mitään suolan, sokerin ja rasvan vaikutustavoista. - Kunhan reseptiä vain orjallisen pilkuntarkasti noudattaa.
Varsinkin, kun ne kitupellavan siemenet ja leseet lisättyäni korvaan osan jauhoista kaurahiutaleilla (kaurajauho antaa kitkerän maun) , käytän vähän enemmän vettä ja lisään joukkoon porkkanaraastetta. - Hyvää tulee.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Taskukameraa ei sovikaan pitää taskussa?
"Taskukameran pitää kestää taskussa kuljettamista siinä kuin kännykkäkin. Jos se ei kestä, se pitää käydä selvästi ilmi käyttöohjeesta." - Siinä mielikuva, jonka mukaisesti olen Canon Digital Ixus 40 -kameraani käsitellyt. Ja saanut sen särkymään.Vanha digitaalinen 2 megapikselin
Canon Powershot S10 -taskukamerani hajosi keväällä. Eikä se sitä paitsi oikeastaan edes mihinkään muuhun taskuun mahtunutkaan kuin takin taskuun. Oli siis sekä jo aika että hyvä syy hankkia uusi taskukamera. Aprillipäivänä, huhtikuun ensimmäisenä 2005 marssin kamerakauppaan ja ostin sieltä uuden 4 megapikselin
Canon Digital Ixus 40 -taskukameran. Paljon edellistä pienemmän, jopa paidan taskuun sopivan.
Käyttöohjeet luettuani (todella!) aloin kanniskella kameraa mukanani housuntaskussa siinä uskossa, että niin on hyvä. Kannanhan kännykkääkin housuntaskussa hyvällä menestyksellä.
Kunnes sitten eräänä kauniina heinäkuun päivänä - ne oikeasti olivat kauniita päiviä - otin kameran taskusta ryhtyäkseni valokuvaamaan, niinkuin tapani on, ja totesin että sen takaseinän nestekidenäyttö näytti vain valkoista, jonka yli kulki musta rosoinen rantu. Näyttö oli mitä ilmeisimmin rikki. Mitään iskujälkeä siinä ei näkynyt, enkä tiennyt sitä mihinkään iskeneenikään. - Kännykän nestekidenäyttö sensijaan oli edelleen ehjä.
Canon Digital Ixus 40 -taskukamera ei ollut kestänyt käyttötapaani! Oliko mielikuvani sittenkin väärä: eikö taskukameraa saakaan kuljettaa taskussa? Luin huolestuneena 177-sivuisen käyttöohjeen uudestaan. Siihen on koottu sivukaupalla (6) turvaohjeita ja varoituksia mitä ihmeellisimmistä tavoista rikkoa kamera, mutta ei mitään, mikä varottaisi nestekidenäytön arkuudesta. Ainoa löytämäni merkintä löytyi vasta puhdistamisohjeista, joissa varoitettiin hankaamasta näyttöä voimakkaasti.
Netistä etsimällä löysin keskustelun, jossa muutama muukin oli yllätyksekseen kokenut näytön rikkoutumisen. Yllätyksestä oli ollut kyse ja hämmästys oli yhteinen siitä että käyttöohje ei asiasta millään lailla varoita.
Siispä kamera, kuitti ja takuulappu mukaan ja ajamaan Helsinkiin kamerahuoltoon. Vastaanoton tyttö kertoi paneelin vaihtamisen maksavan satakuuskymppiä. Lisäksi hän kertoi että yleensä nämä näyttöjen vaihdot valmistuvat nopeammin kuin mitä työaika-arvio on. - Näyttöjä on siis todella vaihdettu muillekin! Muutkaan eivät ole osanneet rikkoutumista varoa. Nettikeskustelut olivat tosia.
Ilmoitin tytölle, että en aio korjauksesta maksaa, vaan teetän sen takuutyönä. Jos käyttöohje ei lukuisien kummallistenkin amerikkalaistyyppisten varoitustensa ohella varoita näytön olevan rikkoutusmisherkkä, en katso syyllistyneeni kameran virheelliseen tai varomatttomaan käyttöön. Käyttöohjeen perusteella minulla ei ole ollut mitään syytä arvata näytön voivan vahingoittua taskussa kuljettamisesta. Eivät kännyköidenkään näytöt ole rikkoutuneet. - Niinpä työ merkittiinkin sitten takuukorjaukseksi, vaikka tyttö selvästi arveli minun siinä vielä kuitenkin joutuvan maksumieheksi.
Nyt sitten ei auta muu kuin odottaa ja katsoa, kenen mielikuva tässä osoittautuu todellisuudeksi: minunko mielikuvani, joka perustuu kameran käyttöohjeeseen, vai maahantuojan (tms.), joka 'tietää' mitä takuuseen korjataan ja mitä ei.
Minä olen näytön rikkoutumisesta kuitenkin sen verran hämmästynyt, että en veloitusta hyväksy. Jos tarvis on, ei auta muu kuin pyytää kuluttajaneuvojalta tulkintaa käyttöohjeen lukuisista varoituksista, joista yksikään ei varoita nestekidenäytön rikkoutumisherkkyydestä.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Fundamentalistit ja Lotto
Takavuosina luonani kävi Jehovan todistajia lähetystyössään. Heidän mukaansa ihminen ei ole voinut syntyä ilman Jumalan tarkoituksellista johdatusta; Ihminen on heidän mielestään aivan liian monien valintojen aivan liian tarkoituksenmukaisesti kehittynyt olento ollakseen darwinistisen lajinkehityksen aikaansaannos. Ihmisen on siis oltava deterministisen luomistyön tulos. - Kuitenkaan ihminen ei oikeasti ole sen deterministisempi tulos kuin oikea lottorivikään.Lotossa pitää valita 7 numeroa 39:stä. Kaikki varmasti myöntävät, että todennäköisyys saada oikea rivi on vallan kertakaikkisen ärsyttävän pieni. Jotkut ovat jopa sitä mieltä että se on niin pieni, että koko lottoaminen on pelkkää rahanhukkaa.
Ihmislajin syntymisen todennnäköisyys on tietysti vielä turkasenmoisesti paljon pienempi; valintoja kun on huikeasti paljon enemmän. Ja silti nimenomaan juuri ihminen on olemassa. Eikö noin epätodennäköisen olennon ole sitten ihan pakko olla deterministisen johdatuksen tulos? - Vastaus on yksinkertainen, mutta simppeli: ei ole.
Lähdetään siitä lottorivistä. Se kun on useimmille kuitenkin tuttu, ja siten sopiva esimerkiksi: Lotossa arvotaan joka viikko - jos unohdetaan satunnaiset ylimääräiset rivit - seitsemän numeroa. Niitä numeroita me lottoajat olemme yrittäneet arvata, ja käytännöllisesti katsoen kaikki epäonnistuneet niin, että
Veikkaus Oy on saanut joka viikko lisää rahaa jaettavaksi kansanterveydelle ja muihin hyväätarkoittaviin tarkoituksiinsa.
No eipä tuo juuri esimerkkinä auttanut: sehän vain todisti sitä, miten epätodennäköistä jo pelkän oikean lottorivin saaminen on. - Niin todistikin, mutta siitäpä ei olekaan kysymys; ei ole kysymys
oikean lottorivin arvaamisesta etukäteen, vaan
oikean lottorivin syntymisestä: Joka ikinen viikko syntyy täysin varmasti tasan yksi oikea lottorivi. Oikean lottorivin todennäkäisyys ei siis suinkaan ole joku mitättömän pieni luku, vaan se on aina ja joka kerta tasan 1,0; siis 100 %.
No entä se ihmisen syntymisen todennäköisyys? Miten se sitten liittyy lottoriviin? - Ajatellaanpa näin: olisipa ihmisen sijasta syntynyt ihan millainen hyvänsä monimutkainen otus - ja jos sen otuksen suvussa sitten olisi Jehovan todistajia - niin Jehovan todistajat silloinkin ihmettelisivät sitä, että miten ihmeessä juuri sellainen niin kovin monimutkainen otus onkaan voinut syntyä. Eipä tietenkään mitenkään muuten kuin Jumalan deterministisestä johdatuksesta!
Fundamentalistiajattelun mukaan mikään nimenomainen oikea lottorivi ei voisi syntyä sattumalta, koska se on juuri se nimenomainen lottorivi. Todennäköisyys juuri sille riville olisi aivan liian pieni. Oikean lottorivinkin täytyisi siis olla Jumalan deterministisen luomisen aikaansaannos? - Lottoesimerkki esittää oivallisesti fundamentalistien ajattelun virheen: oikea lottorivi syntyy aina. Me emme vain etukäteen tiedä mikä se on. - Joku monimutkainen otus syntyy aina. Me emme vain etukäteen olisi voineet tietää, että se olisi juuri ihminen.
On lisäksi hyvä panna merkille, ettei ihminen, eivätkä miljoonat muutkaan nykyiset eliölajit suinkaan ole mikään deterministisen luomistyön päämäärä ja lopputulos - siis muiden kuin fundamentalistien mielestä. - Kehitys päin vastoin jatkuu edelleen: Virukset synnyttävät alati uusia kantoja; kasvi- tai eläinpopulaatiot eriytyvät niin etteivät enää risteydy keskenään ja niin syntyy uusia lajeja; lajit risteytyvät keskenään ja syntyy uusia alalajeja jne.
Me emme todellakaan elä missään luomistyön deterministisessä lopputuloksessa; me elämme keskellä jatkuvaa lajien kehitystä: Ihminen, metsäkauris, herkkutatti, etana, sinilevä, tuhatkaunokki, streptokokki tai flunssavirus eivät ole etukäteen suunniteltuja lopputuotteita. Me kaikki olemme välivaiheita kehityksessä niinkuin edeltäjämmekin olivat.
Omille Jehovan todistajilleni minun oli aivan turha näitä ajatuksia selittää. He suhtautuvat fundamentalistisesti heille ylhäältä - heidän mielestään Jumalalta; minun mielestäni heidän oppi-isiltään - annettuun 'tietoon': 'Ihminen on luomistyön tarkoitus ja lopputulos, ja Jumala on asettanut ihmisen maailman herraksi. Uusia lajeja ei synny, vaan kaikki lajit ovat olleet aina'.
Kaikesta huolimatta pidin noista toivottomista keskusteluista. Alkuvaiheiden fundamentalistitätien jälkeen luokseni nimittäin tuli nätti, pirtsakka tyttö, joka osasi jopa ajatella (mitenkään silti luopumatta saamastaan opista). Hänen kanssaan oli mukava jutella kesällä puutarhassa. Vahinko vain, että mukana oli aina fundamentalisti täti tai -mies; sillä tytöllä kun oli ihastuttavan hymyn lisäksi myös vallan hurmaavat varpaat.
Jehovan todistajat ovat ymmärtääkseni tehneet paljon hyvää humantaarista työtä ja valaneet elämäniloa ja -uskoa vaikeissa oloissa eläviin ihmisiin. Jehovan todistajista saat tietoa Vartiotornisivuilta.
------------------
[RC:c88eadd6]
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Johtopäätösten johdattelussa
Kolme lasta; ja kaikilla eri isä! - Totta puhuen aika holtitonta, vai mitä? Tietenkin julkisesti olemme perin suvaitsevaisia ja moderneja. Mutta ihan vain näin kahden kesken: aika holtitonta, eikö vain?Kolme lasta ja kaikilla eri isä ei ole yhtään holtitonta, jos kaikilla on myös eri äiti.
Fill in the blanks sanoo amerikkalainen - 'Täytä aukot'. Aika moni taisi tuossa yllä täyttää aukot, ja olettaa että niillä lapsilla oli yksi ja sama äiti; että kyse oli yhden naisen lapsista. Niinpä tuli ehkä tehdyksi hätäinen johtotopäätös ja synnytetyksi täysin väärä mielikuva. Ja kaupan päälle vielä tuomituksi se (olematon) naisparka holtittomaksi aivan aiheetta vain sen väärän mielikuvan perusteella.
Tämä tyhjien aukkojen täyttäminen ja johtopäätösten pikainen tekeminen on ilmeisesti luonnon kehittämä sosiaalinen työkalu, mutta kyllä se aika riskaabeli on. Kuten jo aiemminkin on ollut puhetta, mielikuvat syntyvät saatavilla olevan tiedon perusteella. Jos tietoa on liian vähän, mielikuvat syntyvät sitten sen liian vähän tiedon perusteella, ellemme ymmärrä olla varovaisia. Ja niin tehdään hätäisiä johtopäätöksiä. - Kolme lasta. Ja kaikilla eri isä!
Entäpä sitten tämä: Onkin kaksi lasta. He ovat syntyneet samana päivänä, samassa synnytyssairaalassa. Heillä molemmilla on sama äiti, mutta näillä lapsilla molemmilla on myös sama isä. Silti he eivät ole kaksosia! - Miten se sitten on mahdollista?
Taaskaan ei itse asiassa ole käytettävissä kaikkea informaatiota, vaikka tietoa onkin aika paljon. Tällä tavalla rakennetaan salapoliisiromaaneitakin, ja lukijan johtopäätökset ovat auttamattomasti solmussa. Älä siis sure jos et osannut tehdä loogista johtopäätöstä. - On kolmaskin lapsi. He ovat kolmosia.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Loma - lomalla ja lomassa
Nyt heinäkuussa hyvin monet ovat lomalla.Kysykääpäs työtoverilta - jos ette ole lomalla - tai elämänkumppanilta tai naapurilta tai keneltä hyvänsä, että mitä se 'loma' sanana tarkoittaa. Taitaa suurin osa sanoa että sitähän se on, että ollaan vapaana töistä; ei olla töissä, vaan vapaalla, lomalla.Sanojen merkitys muuttuu konkreettisesta abstraktimpaan, ja samalla sanoihin liittyvät mielikuvat muuttuvat. Vanha konkreettinen merkitys säilyy kuitenkin sanonnoissa ja ammattiterminologiassa vielä pitkään sen jälkeen kun yleiskieli ei enää alkuperäistä merkitystä ymmärrä.
Hevosmiehet - tai nykyään kai hevostytöt - tietävät, että hevosella on
hammasloma. Ja sanonnan '
työn lomassa' jokainen kai vielä ymmärtää. Kummassakaan tapauksessa kukaan ei silti varmaan luule, että kyse olisi vapaa-ajasta?
Loma on oikestaan
väli: Työn lomassa voi tehdä jotakin muuta, ts. keskeyttää työn hetkeksi, tehdä sen muun asian, ja jatkaa taas työtä. Ja hevosen hampaistossa on aukko, väli. Siihen väliin, hammaslomaan, hevostyttö sujauttaa kuolaimet.
Loma - nykymerkityksessäänkin - on
väli. Työtä on painettu kuukausikaupalla. Sitten siihen viimeinkiin saadaan katko, väli: loma. Tämä väli on niin pitkä, että se ei hetkessä kulu, joten siihen voi jäädä oleilemaan: ollaan lomalla, ei lomassa.
Hyvää lomaa niille, joilla sitä vielä on!
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
'Aiheen mukainen' mainonta nettisivuilla
Intouduin kokeilemaan: lisäsin blogiini mainoksia. Palvelun tarjoaa Googlen
AdSense-ohjelma. - Ideana on että AdSense valikoi sivulle sellaisia mainoksia, jotka vastaavat sivun tekstisisältöä; Lukija, jota sivun aihepiiri kiinnostaa, kiinnostuu sitten aiheenmukaisista mainoksistakin, ja lukee ne mainostajien iloksi. - Kerrassaan mainio ajatus. Siksi intouduinkin sitä kokeilemaan.Jos luet blogiani varsinaiselta blogisaitilta, näet AdSensen valitsemat mainokset tämän sivun oikeassa alareunassa. Jos luet blogia tilattuna Site Feedina (Atom-XML), näet pelkästään tämän uusimman postauksen, etkä näe mainoksia. Siirry silloin itse
blogisaitille, ja näet mainokset.
AdSensen sääntöjen mukaan en saa kehottaa klikkaamaan mainosten linkkejä, enkä sitä teekään; se kun ei ole tämän postauksen aiheena. Aiheena on sen sijaan tähän nimenomaiseen postaukseen valikoituneiden mainosten aihepiiri.
AdSensen kantavana ideana (mielikuvana!) on siis mainonnan aiheenmukaisuus. Ohjelma tutkii sivun tekstiä ja yrittää tunnistaa tekstin käsittelemiä aiheita. Tunnistuksen perusteella se sitten valitsee tunnistamiensa aiheiden mukaisia mainoksia mainoslinkkilistalle.
Tällaisella blogisaitilla mainokset näkyvät kuitenkin koskevan vain itse blogipohjasivun aihepiiriä, eivätkä kulloisenkin postauksen aihepiiriä. Siten tämänkin sivun mainokset pääosin koske(ne)vat blogeihin liittyviä palveluita. Ohjelma nähtävästi todella tutkii vain blogin sivupohjan eikä saa lainkaan käsittelyynsä varsinaista postaustekstiä. Niinpä blogini mainokset ilmeisesti jatkossakin liittyvät aina vain blogi-asioihin, eivät koskaan käsittelemiini aiheisiin.
Kokeilin palvelua tietenkin myös
nettisaittini eri alisaiteilla. Niillähän AdSense pääsee tutkimaan minun tarkoittamaani aihetekstiä. Silti niilläkin alkuun toistui sama ilmiö: mainokset saattoivat koskea ihan kummallisia asioita. Jouduinkin kirjoittamaan muutaman sivun tekstit uudestaan siten, että ne paremmin ohjaavat tekoälyn mielikuvanmuodostusta. Totesin, että joissakin tapauksissa olinkin kirjoittanut tekstin niin että lukijan piti jo tietää, mistä on kysymys voidakseen huolettomasti toimia saitilla. - Uudelleenkirjoituksen jälkeen teksteistä tuli kenties informatiivisempia, kenties raskaampia ja tukkoisempia.
TRIX EXPRESS -sähköjunaveturimallisivun mainokset käsittelivät ensi alkuun mitä oudoimpia asioita, mutta lisättyäni sivulle tekstiä mittakaavoista, harrastuksesta, pienoisradoista ja höyryvetureista, mainokset alkoivat kohdistua pääosin pienoisjunaharrastukseen. - Tosin mukana yhä on usein mainoksia mm. Live Steam -harrastukseen, ts. oikealla höyrykoneella toimiviin pienoisjuniin, mutta veturisivuni käsittelee TRIXin
höyryveturimalleja, joten asialle ei kai voi mitään.
Sen sijaan hylättyjä ajoneuvoja koskevan
Wonderful World of Vehicles -saitin aloitussivun mainokset koskevat yhä lähinnä vain weblaskureita. Sivulla oli alunperin hyvin vähän mitään sellaista tekstiä, mistä AdSense olisi voinut saadakaan otetta. Sivulla on kävijälaskuri ja sivun uutisissa mainitaan laskurin vaihtamisesta. Nämä AdSense ilmeisesti oli onnistunut tunnistamaan. Vaikka sitten lisäsinkin sivulle tekstiä ajoneuvoista ja erilaisista ajoneuvotyypeistä, AdSense ei ainakaan vielä ole osannut luopua kerran keksimästään laskuriteemasta.
Mielenkiintoinen harjoitus tekoälyn mielikuvan ohjaamisesta. Olisikohan siinä opittavaa ihmisten mielikuvien pohdintaan...
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Demokratia on myös hirmuvaltaa
Millaisia mielikuvia herättääkään länsimainen demokratia: Eikö se ole positiivista vallankäyttöä, jossa kansa tasavertaisesti pääsee vaikuttamaan omiin asioihinsa? - Sitäkin, mutta ei yksinomaan sitä: Se on myös enemmistön vapaus päättää vähemmistön asioista. Demokratia on hyvä vastaus harvainvaltaa vastaan, mutta samalla se on enemmistön hirmuvaltaa. Arska, Kake ja Pena hakivat kukin Alkosta kossupullon.
- Arska:
Kundit hei. Ei o kyl yhtään mitään järkee avaa heti kaikkii pulloi. Avataan eka vaan yks pullo. - Kake ja Pena:
Joo, kyl se käy.- Arska ja Kake:
No nii, Pena. Avaa sun pullo. Juodaan se ekana.
- Pena:
Jaaha, OK.Ja niin kaverukset nautiskelevat Penan pullosta ja keskustelevat sopuisasti maailmanmenosta. Kenties jopa demokraattisesta päätöksenteosta. Ja arvatenkin hyvinkin syvällisesti. - Vaan viimein tulee aika sekin, että Penan pullon pohja on tavoitettu. Mutta janoa yhä piisaa.
- Pena:
Nysse loppu. Mut onhan meil viel kaks pulloo jälellä. Avaas Kake sun pullo!- Arska ja Kake:
Eikä. Ku täst lähin jokainen juo omasta pullostaan.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Tuottavuus: Kun määrä korvaa laadun
Resepti 'Suomalainen tuottavuus': Ota nippu alipalkattuja ammattitaidottomia työntekijöitä. Hanki muutama läjä sekundalaatuisia (korkeintaan) raaka-aineita. Sekoita hyvin, hyvin nopeasti. Kehu ja ylistä tuotteesi laatua. Myy ymmärtämättömille laatutuotteen hinnalla. Lopeta firma, ettet joudu korjaamaan jälkiäsi. Aloita alusta uudestaan. Jne. Ex Neuvostoliitossa työn sankarit saavuttivat tuotantotavoitteensa, kun tuottivat tarpeeksi monta traktoria, sinkkiämpäriä tai mitä nyt tuottivatkaan. Tulosmittarina oli yksinomaan määrä. Niinpä traktorit, sinkkiämpärit tai mitä nyt olivatkaan saattoivat joko toimia tai olla yhtä hyvin toimimattakin; sillä ei ollut merkitystä. Niinkuin ei silläkään, oliko traktoreille (jne...) lainkaan edes kysyntää.
Niinpä tehtaat tuottivat traktoreita (jne...) ja työn sankarit saivat nimensä tehtaan käytävän tai ruokasalin seinälle tähden kera. Tulostavoitteet oli saavutettu, ja yleensä vielä tietysti reilusti ylitetty.
Sattui tosin usein, ettei tehdas saanutkaan tarvittavia rakaa-aineita, joten traktoreita (jne...) ei itseasiassa kylläkään valmistettu, mutta ne oli kuitenkin ollut tarkoitus valmistaa. Toisaalta sillä ei ollut mitään väliä, koska traktoreille (jne...) ei ollut kysyntää, joten oikeastaan olikin parempi, ettei niitä suotta kasautunut varastoihin. Niinpä tulosluvut kirjattiin saavutetuiksi - tai reilusti ylitetyiksi - riippumatta siitä, mitä tehtaalla oikeasti oli puuhattu. Itse asiassahan tulosmittarina olikin tuotantoluvut eikä tuotanto. Ja luvut on kiistämättä helppo kirjoittaa tuotantoraporttiin.
Suomessa on perinteisesti toimittu kovin samalla tavalla: Määrä korvaa laadun. Hilavitkutinyksikön tavoitteena on niin ja niin monta valmistettua hilavitkutinta; ei niin ja niin monta toimivaa hilavitkutinta. Talonrakennuksen tavoitteena on valmistaa talo niin ja niin lyhyessä ajassa mahdollisimman vähin kustannuksin; siis kilpailukykyisesti. Väliäkö sillä, etteivät betonivalut ehdi kuivua muovimattojen alla ja että ikkunoista vetää ja tuulee. Kaikki on tehty suunnitelmien mukaan, ja on siis ehdottomasti kunnossa.
Kun lisäksi kannattavuutta pyritään alati lisäämään yksinomaan säästöillä, kierre senkun pahenee. Tuntuu noin äkkiarvaamalla aika kummalliselta liiketoimintalta: tuotoksen laadulla ei ole mitään merkitystä; ainoastaan näennäisellä määrällä ja kustannuksilla. Hölmöläisen hommaa, saattaisi luulla, mutta sitä tuntuu suomalainen taloudenpito silti nykyisin olevan.
Ilmeisesti homma ei sitten olekaan hölmöläisen hommaa, koska nimenomaan sitä tehdään. Sehän tuottaa tuottajalle hyvin. Sillä ei sitten ole niinkään väliä, että asiakas - tavallinen kuluttaja - jatkuvasti tuntee itsensä petetyksi. Kustannukset alas kaikin keinoin - laadusta tinkimällä - ja tuotot ylös. Siitä tykkää tuottaja ja siitä tykkää osakkeenomistaja. Selvästikin liiketaloudellisesti mitä kannattavinta hommaa. Kapitalismi siinä näyttää rehellisen nahkansa.
Tuottavuudestahan tässä ei ole kyse, vaikka tuottavuudeksi sitä väitetäänkin. Kyse on vain sijoitetun pääoman lyhyen aikajänteen tuottavuudesta. Sellaisella tavalla, jota arkailematta sopii sanoa ahneudeksi. - Tätä 'tuottavuutta' valtionjohtomme jostain syystä arvostaa ja kannustaa; ei todellista tuottavuutta.
Paras työn, raaka-aineiden ja pääoman tuottavuus ja tulos saataisiin, jos tehtäisiin huolellista työtä, paneutuen tuotoksen laadukkuuteen. Säästettäisiin lukemattomien turhien korjausten aiheuttamat moninkertaiset kustannukset. Ja ihmiset voisivat taas tuntea ylpeyttä työstään.
Mutta ei: vähillä resursseilla tehdään kauheassa kiireessä tieten sutta ja sekundaa. Tavoitteinahan ovat vain määrä, nopeus ja kustannusten alhaisuus. Se on sitä kilpailukykyä. Tästä työtavasta väistämättä seuraavat korjauskustannukset vältetään helpoimmin sillä, että firma pannaan konkurssiin. Kun tekee tarpeeksi halvalla, niin tuotantokustannuksissä säästää monin verroin sen, mitä kenties on joutunut maksamaan takuurahastoon takuukorjauksia varten. Kärsiköön ostaja nahoissaan kun takuurahasto ei korjauksiin riitä; Mitäs oli kyllin tyhmä ostaakseen sutta ja sekundaa. Perustetaan tilalle uusi firma ja aletaan alusta taas. Jne.
Kvartaalikapitalismi näyttäisi pitävän kansakunnan johtoa talutusnuorassaan, ja johto tuntuu uskovan, että Adam Smithin kansantalouden näkymätön käsi yhä vielä nykyäänkin takaisi kaikille suuriman mahdollisen hyödyn. Mutta se on jo oman postinsa arvoinen ongelma se.
Siihen asti nykymeno kyllä näyttää ihmeesti ahneelta kapitalismilta. Sopinee kysyä, onko se lainkaan järkevä tapa parantaa Suomen tuottavuutta ja kilpailukykyä. Siis koko kansakunnan.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Se sano 'panna' - hihihi
Nuori nainen seisoo TV-kuvassa ja puhuu kampanjasta rajatapaus-nuorten hyväksi. Hän sanoo "Tänä vuonna laitetaan paremmaksi", vaikka suomenkielessä on alkusoinnusta rytmiä saava vakiintunut sanonta 'panna paremmaksi'. - Miksi hän niin tekee? Ilmeisesti nuori nainen ei voi rajatapausnuorten kyseessä ollen sanoa 'panna paremmaksi'. Nuorillehan paneminen on nussimista, naimista, hässimistä...
Fuck you motherfucker.
Puberteetissa nuori poika joutuu taittumaan linkkuveitseksi vain nähdessään tytön, jottei housunetumus pullistuisi nolosti. Samoin pelkkä sana 'panna' aiheuttaa suunnattoman hämmennyksen, hälinän ja hihityksen:
Se sano 'panna' - hihihi.Pitää siis sanoa 'laittaa paremmaksi'. Vaikka ruokaa laitetaan. Yrittänyttä taas ei. Joku toinen sanoisi 'pistetään paremmaksi'. Mitä hyvänsä ettei tarvitse sanoa 'panna'.
Kuitenkin 'panna' on hyvä yleissana: olutta pannaan, voi panna pahakseen, panna vastuuseen, panna miehet töihin, panna liikekannalle, panna verolle, panna merkille, panna asian vireille, panna jonkun viralta, panna toimeen, panna toimeksi, panna prosessin käyntiin, panna täytäntöön... Ja ihan yksinkertaisesti "Pane se tuohon". Miksi ihmeessä pistää sitä (neulalla?) tai laittaa (kuin ruokaa)?
Silti vasta seksuaalisuutensa keksineet nuoret eivä ole ainoita jotka eivät tohdi käyttää 'panna'-sanaa. Ilmeisesti seksuaalisuus on joidenkin ihmisten mielikuvissa niin vahva - ja nähtävästi - syntinen asia, että se estää aikuistakin käyttämästä 'panna'-sanaa. On valitettavaa, miten ahdasmielinen uskonnollinen moraalikasvatus vaikuttaa ihmisen vapauteen toimia helpottuneen vapautuneesti. On oikeastaan kauheaa, että ihminen ei voi käyttää aivan normaalia yleiskielen sanaa siksi, että se herättää hänessä pelottavan ja syntisen seksuaalisen mielikuvan. Emmehän me enää elä keskiaikaa, jolloin ahdasmielinen katolinen kirkko määräsi kaiken ajattelun synnillisyydestä.
'Panna' on loistava yleissana. Alkusointu on suomenkielelle ominainen hauska ja vaikuttava tehokeino. Siis
pannaan paremmaksi ja puhutaan rauhassa normaalia kieltä.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Presidentti Bush väittää
Presidentti Bush - kuten monet muutkin vaikuttajat - toistaa samoja väittämiä kerrasta toiseen. Näiden omien väittämiensä mukaisesti hän myös toimii, olivatpa ne sitten tosia tai eivät. Toistetut väitteet kumuloituvat ihmisten mieleen ja niistä kasvaa aina vain merkittävämpi osa kuulijoiden mielikuvaa maailmasta. Niin pelkkä jatkuva väittäminen riittää muuttamaan ihmisten mielikuvia.Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskenään samanlaisia siinä suhteessa että kumpikin esittää väitteitä. Toistamiseen. Ja myös pitää niistä tiukasti kiinni.
Meidän mielikuvamme ovat koosteita kaikesta saamastamme informaatiosta. Ne eivät synny tietoisen analyyttisen prosessin tuloksena, vaan pikemminkin suhteessa informaation määrään. Siksi jatkuvasti samoja väitteitä yhä uudestaan toistava presidentti saa vähitellen kansansa uskomaan väitteisiinsä.
Analyyttinen ihminen tajuaa, että presidentin väitteet ovat vain väitteitä, eivät suinkaan totuuksia. Sitä paitsi totuuksia joka tapauksessa olisi monia erilaisia; mikä niistä olisi se oikea totuus? Analyyttiinen ihminen ei kuitenkaan voi presidentille mitään, sillä presidentillä on kontakteja, kytköksiä, vaikutusvaltaa, ja suuri kannattajajoukko, jonka tärkeänä tavoittena on pitää presidentti vallassa. Oikealla totuudella ei siinä kilvassa ole mitään markkina-arvoa.
Presidentti väittää että Irakissa on ydinaseita, vaikka niitä ei ole. Presidentti väittää että Saddam Hussein on Yhdysvalloille vaaraksi, vaikka hän ei (enää silloin) ole. Presidentti väittää että tiedustelu on todennut nämä väitteet tosiksi, vaikka se ei ole. Presdentti väittää, väittää, väittää.
Ja niin Yhdysvallat hylkää länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen kasvaneen ideologian olla hyökkäämättä ensimmäisenä. Se rikkoo kansainvälisen luottamuksen ja siitä itsestään tulee se, mistä se Irakia syytti: se itse hyökkää toisen suvereenin valtion kimppuun. Sehän onkin Yhdysvallat, jolla on ydinaseita, ja joka saattaa koska hyvänsä hyökätä.
Muistetaanpa mitä presidentti George W. Bush sanoi New Yorkin terrori-iskun jälkeen: "Jos ette ole meidän puolellamme, olette meidän vihollisiamme. Ja tarvittaessa me teemme ennaltaehkäisevän iskun." - 'Ennaltaehkäisevä isku', mikä loistava valepuku hyökkäyssodalle.
Presidentti Bush väittää, että me olemme Yhdysvaltain vihollisia. Presidentti Bush väittää että Yhdysvallat tekee ennaltaehkäisevän iskun. Presidentti väittää, väittää, väittää.
Ja presidentti Bushan tekee juuri sen mitä hän väittää.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Etteikö 'Management by perkele' olekaan tulosajattelua?
Suomalainen - vai liekö jopa länsimainen / markkinataloudellinen / kapitalistinen - tulosohjaus realisoituu helposti komentotaloudelliseksi 'tulos tai ulos' -mentaliteetiksi. Ja kaikkihan on silloin ihan niinkuin pitääkin, ja tämän jutun voi siis heti lopettaa tähän paikkaan. - Ai, eikö? Mutta 'Management by perkelehän' jos mikä nimenomaan on johtamista haluttujen tulosten suuntaan! Missä siis vika?Komentotalous on helpoin tie tulosohjaukseen;
the easy way out. Mutta ei sillä kyllä mitään tekemistä tulosajattelun kanssa ole. Ei totta vieköön. Se on mangeerauskyvyttömän manageriaatin pakotus- pelottelu- ja kiristyskeino. Halpahintainen työvoiman riistämiskeino; ryöstöviljelyä siis. Myönnetään, että olen siihen itsekin syyllistynyt, ja tottahan se tuottaa lyhyen tähtäyksen tulosta. Mutta se stressaa, kuluttaa, vieraannutta, turhauttaa ja kasvattaa vihaa ja katkeruutta. Ja pahoin pelkään, että ei ehkä ihan vallan ilman oikeutusta. Me vain käytämme sitä, koska milloinkaan 'ei ole aikaa' käyttää oikeaa tulosajattelua.
'Management by perkeleessä' vain itse managerilla on vahva tulostahto. Se vahva tahto, joka vie läpi vaikka harmaan kiven, mutta joka myös aikaansaa hänelle vatsahaavan. Sen sijaan tuloksen tekijöillä on vain tuloksen tekemisen pakko; heillä ei ole oikeaa tulostietoisuutta.
Se oikea tulostietoisuus on juuri sitä, mitä sen nimikin sanoo: omaa tietoisuutta tuloksesta, jota tavoitellaan. Se edellyttää selkiinnytettyä tietoista mielikuvaa tuloksesta. Se tarkoittaa sitä, että tulostavoite on sulautettu mukaan tekijän omaan motivaatioon; sitä että tekijä itse haluaa tehdä sen tuloksen.
Muutama posti sitten kirjoitin intialaisesta sanononnasta, jonka mukaan ihmisen suurin toive toteutuu, koska se on koko ajan mielessä
(Mielikuvat myös muuttuvat todellisuudeksi, 4.7.2005). Se näet alati suuntaa kaiken tekemisen omaa toteutumistaan kohti. Juuri sitä on oikea tulosajattelu; ei ketään pomoa perkelöimässä, huutamassa, äyskimässä tai muuten uhkailemassa 'tulos tai ulos'-kepillä. Ei minkäänlaista ulkoista keppiä, vaan sisäistä porkkanaa: "Minä itse haluan tehdä tämän tuloksen".
Miten paljon nopeampaa ja helpompaa onkaan ohjata pelolla. Siihen ei tarvita muuta kuin härskiä luonnetta. Ja mitä härskimpi on, sitä enemmän saa arvostusta pätevänä johtajana. Mutta sen sisäisen motivaation jakeleminen koko organisaatioon. Huh; ihan hirvittää karskia suomalaisperkelejohtajaa moinen ruotsalaissosiaalipehmoilu.
Mutta miksi ihmessä työntekijät eivät enää sitoudu, miksi he eivät ole luovia, miksi he eivät ole oma-aloitteisia. Miksi he sairastavat, miksi he ovat väsyneitä ja haluttomia? Miksi he ovat niin ärsyttäviä, saamattomia ja vastahakoisia? Tai niin ilmiselviä mielistelijöitä! Ja miksi parhaat lähtevät aina pois. Miksi juuri parhaat?
Toisaalta eihän sellaiselta sakilta muuta voi odottaakaan. (Vaan miten ihmeessä juuri meille sellaista sakkia aina kertyykin!) Niitähän on pakko komentaa ennen kuin ne viitsivät töitä tehdä. Ja vain irtisanomisen pelko jotenkuten hillitsee niiden jatkuvan narinan. Olisivat edes tekevinään, tai muuten...
Tai muuten minä joudun lähtemään.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Budjetointi - mielikuvien muunto toimenpiteiksi; ja uusiksi mielikuviksi
Edellinen posti käsitteli fiktiivisen yrityksen fiktiivisen johtoryhmän fiktiivistä tulosseminaaria. Seminaarissaan johtoryhmä kiinnitti seuraavalle vuodelle kolme tulostavoitetta osin jopa mittareineen: kasvu, markkinaosuuden kasvatus kymmenellä prosenttiyksiköllä ja kustannusten karsinta viidellä prosentilla. - Näiden tulostavoitteiden kuvaama johdon mielikuva muunnetaan nyt käytännön toimiksi budjetointikierroksella. Katsotaanpa minkä mielikuvien kautta se toteutusportaassa tapahtuukaan, ja minkänäköisen mielikuvan se herättää markkinoilla: - Yksikönjohtaja:
Jaahas; Nyt saatiin johtoryhmältä ensi vuoden tulostavoitteet. Päätavoitteena on edelleen kasvu. Se onkin hyvä: meidän ei tarvitse muuta kuin jatkaa samaan vanhaan tapaan!
- Tuotantopäällikkö:
Meillä äijät paiskoo jo nyt täyttä päivää. Ei me voida enää enempää repiä. Millä me mitään kasvua enää tehdään. Tai no joo: Jos volyymiä ei voi lisätä, niin pitää sitte nostaa hintoja.- Yksikönjohtaja:
Ei, ei se käy: Johtoryhmän mukaan kasvu revitään lisäämällä markkinaosuutta. Eikä se kyllä onnistu hintoja nostamalla.- Tuotantopäällikkö:
Ai et silleen! No, mutta sitte pitää vaan palkata lisää äijiä. Niinku sanoin, meillä on nyt jo kädet täys työtä aamusta iltaan. Hyvä että ehtii välillä [vessassa] käydä.- Yksikönjohtaja:
Niin, vaan ei sekään käy: Kustannuksia pitää karsia viidellä prosentilla.- Tuotantopäällikkö:
Ai? Ja mitenkäs se sitten tehdään?- Yksikön johtaja:
No eihän siihen ole kuin yksi konsti: Sanotaan irti 5 prosenttia väestä.- Talousuutiset: "
Oy Yritys Ab ilmoitti tänään yt-neuvottelujen käynnistämisestä kaikissa tuotantoyksiköissään. Heikentyneen talouskasvun seurauksena Yritys irtisanoo yhteensä 500 työntekijää tuotannollisista ja taloudellisista syistä, kertoo Yrityksen Hallintojohtaja. Oy Yritys Ab:n tavoitteena on lisätä kilpailukykyään niin, että se pystyy vaikeutuneissakin oloissa kasvattamaan markkinaosuuttaan ja samalla myös vähentämään tuotantokustannuksiaan. - Yritys julkisti samassa yhteydessä myös johdon uuden optiojärjestelmän. Hallintojohtajan mukaan uusi optiojärjestelmä viestii voimakkaasti Yrityksen johdon vahvasta uskosta uuteen kustannustehokkaaseen strategiaan. - Markkinoiden reaktio uutisiin oli positiivinen ja Yrityksen pörssikurssi nousi 7,4 prosenttia."
Itse olen aina sanonut, että kaikkein suurimmat säästöt saataisiin irtisanomalla koko henkilökunta. Ja miksei myös lopettamalla laskujen maksaminen.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Tulosseminaari - mielikuvahautomo
Edellisessä postissani mainitsin, että pankit ajoivat itsensä laman alla luottokriisiin osin siksi, että asettivat konttoreilleen epärealistisesti päätavoitteeksi luotonannon kasvun. Millaiseen mielikuvaprosessointiin tällainen tavoiteasettelu voi perustua? Kenties fiktiivinen minkä hyvänsä yrityksen - ei siis nimenomaisesti juuri pankin - johtoryhmä voisi asiaa selvittää:- Pääjohtaja:
No niin, hyvät herrat. Katsotaanpa sitten miten toimitaan ensi vuosi. Tarkoitus olisi nyt saada määritetyksi tulevan vuoden tulostavoitteet.
- Markkinointijohtaja:
Lisää liksaa!- Pääjohtaja:
Niin niin, tottakai. Mutta katsotaan nyt ensin nämä tulostavoitteet. Palataan sitten johdon uuteen optiojärjestelmään. - Talousjohtaja on kertonut, että nousukausi on taittumassa, mutta että taantumaan ei kuitenkaan vielä olla menossa.- Talousjohtaja:
Niin, kasvu on ollut meidän päätavoitteemme jo muutaman vuoden ajan, ja se on toiminut meille oikein hyvin: Jatkuva kasvu on tuonut mukavasti lisää katetta.- Markkinointijohtaja:
Kun kasvu kerran on toiminu hyvin tähänkin asti, niin mitä sitä turhaan vaihtamaan. Panostetaan vaan yhä kasvuun. Jos kerran ei olla taantumaankaan menossa. Me saadaan se kasvu ainakin kun vallataan lisää markkinaosuutta. - Talousjohtaja:
No jaa. Kyllä kasvun pitää olla kannattavaa. Kun talous ei enää kasva, meidän volyymimme ei automaattisesti kasva enää talouden myötä. Joudumme lisäämään myyntipanostusta, ja sen seurauksena kate kapenee. Pahimmillaan kate kääntyy jopa negatiiviseksi: vaikka kasvua tulee, niin tuotto pienenee!- Pääjohtaja:
No no, eipäs nyt maalata pirua seinälle. Eihän tässä vielä taantumaan olla menossa. Liika varovaisuus koituu vielä meidän turmioksi. Mutta kyllä Talousjohtaja sikäli on oikeassa, että meidän on varottava kustannusten osuuden kasvua.- Markkinointijohtaja:
No tottakai: Ei kustannuksia passaa kasvattaa. Mitäs jos tehtäis sellanen kompromissi, että pidetään päätavotteena yhä toi kasvu. Se saavutetaan siis valtaamalla lisää markkianosuutta; Sanotaan vaikka kymmenellä prosenttiyksiköllä. Ja otetaan talouskasvun hyytyminen huomioon sillä, että asetetaan vielä yks tavote: karsitaan kustannuksia vaikka viidellä prossalla. Sillon saadaan lisää kasvua ja sen lisäks vielä säästetään kustannuksissa!- Hallintojohtaja:
Joo. Se on hyvä idea: Osakkeenomistajat tykkää! Ja osakkeen arvo nousee! - Ja ajatelkaa meidän optioita!- Pääjohtaja:
No hyvä. Tulevan vuoden päätavoite on siis edelleen kasvu. Ja sen ohella toisena tavoitteena on markkinaosuuden kasvatus kymmenellä prosenttiyksiöllä. Ja kolmantena on kustannusten karsinta viidellä prosentilla. Mainiota, hyvät herrat, mainiota.- Markkinointijohtaja:
Upee konsepti: kustannukset alas ja tuotot ylos! Tällä ratkasulla me kyllä ansaitaan saada lisää liksaa!- Pääjohtaja:
Aivan oikein. Katsotaanpa nyt sitä johdon uutta optiojärjestelmää...
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Tulosmittari - mielikuva joka määrää todellisuuden
Edellisessä postissa käsiteltiin mielikuvia, jotka muuttavat todellisuutta; suurta haavetta ja suurta pelkoa. On olemassa muitakin mielikuvia, joilla on sama kyky: Yritysten tulostavoitteet - ja etenkin niiden mittarit - muuttavat yritysten toimintaa, ja siten todella muuttavat myös yritysten todellisuutta hyvinkin nopeasti.Pankkikriisin alla pankinkonttorien - ja konttorinjohtajien - onnistumista mitattiin luotonannon kasvulla; Jos konttorin luottokanta ei kylliksi kasvanut, konttorinjohtaja sai kuulema yleensä ruveta etsimään itselleen uutta työpaikkaa.
Kenelle hyvänsä pitäisi olla - ja olisi totta vie pitänyt jo silloinkin olla - itsestään selvää, ettei luotonantoa voi jatkuvasti kasvattaa enempää kuin terve luotonkysyntä edellyttää. Mutta pankkikriisin alla luotonantoa kyllä kasvatettiin vaikka väkisin: toimialalla kuiskittiin, että kun terve kysyntä oli tyydytetty, konttorit joutuivat tyrkyttämään luottoa maksukyvyttömille, huijareille ja joissain tapauksissa mahdollisesti suorastaan rikollisille. Niinpä luotonannon kasvu kasvatti myös pankkien luottoriskiä. Ja tottahan pankkien luottotappiot siitä sitten lähtivätkin kasvuun. Varsinkin kun muitakin syitä laman myötä ilmaantui ihan riittävästi.
Kuulostaa mielettömältä liiketoiminnalta, mutta silti sitä tehtiin.
Kun liiketoimintaa mitataan jollakin mittarilla, niin liiketoiminta sopeutuu tuottamaan nimenomaan sen mittarin mittaamaa tuotosta. Täysin riippumatta siitä toteutetaanko silloin enää yrityksen liikeideaa tai toiminta-ajatusta, ja siitä onko toiminnassa silloin ylipäätänsäkään yhtään mitään järkeä.
Vaikka tulosmittarit ovat pelottavan tehokkaita toiminnan - todellisuuden - ohjaajia, niin silti niitä kehitetään sangen vähällä analyysillä, ja näyttää siltä, että mahdollisesti toisinaan myös yllättävän vaatimattomalla älyllä. Useinkaan ei kai vaivauduta miettimään tulostavoitteiden keskinäisiä riippuvuuksia ja ristiriitoja eikä pohdita niiden yhteensopivuutta yrityksen tunnustettujen pitkäaikaisten arvojen kanssa.
Tulosmittarit eivät aina perustukaan yhteenäiseen mielikuvaan yrityksen toiminnasta, tavoitteista ja arvoista. Usein niillä taidetaan pyrkiä vain kulloinkin muodissa olevaan kaikkien muidenkin tavoittelemaan tavoitteeseen. Ja se tavoitehan on nykyään joko osakkeen arvon nousu tai voiton maksimointi, milloin mihinkin valepukuun kätkettynä. (Oi viatonta 1970-lukua, jolloin voiton maksimointi ei missään tapauksessa ollut yrityksen varsinainen tavoite.) On varmasti oikeutettua pohtia, kuinka usein tulosmittareiden takana edes on mitään harkittua ja analysoitua mielikuvaa.
Mittareiden kehittäjiltä tuntuu puuttuvan ainakin yksi tärkeä mielikuva: tietoisuus siitä, että kaikki muut mittarit, yrityksen vanhat arvot ja periaatteet unohtuvat silloin, kun johto alkaa mitata tulosta uusilla tulosmittareilla. - Johto saa sitä, mitä tilaa; ei sitä, mitä kenties luulee tilaavansa. (Miten tärkeää olisikaan aina olla tietoinen mielikuva siitä mitä on tekemässä!) Jos tulosta mitataan luotonannon kasvulla, saadaan luotonannon kasvua. Varsinkin jos tulosajattelu on markkinataloudessa niin suosittua 'tulos tai ulos' -tyyppiä. Niin kuin ilmeisesti oli pankeissa ennen pankkikriisiä.
Jos pankin johto ei muka tajua, että luotonannon kasvu '
an sich' automaattisesti kasvattaa luottoriskiä ja viimein myös luottotappioita, niin mitä on ajateltava mielikuvista, joilla pankkia johdetaan? - Mikäli muistan oikein, pankkien luotonannon kasvu -tavoite kyllä puettiin julkisuudessa asuun 'luotonannon kannattava kasvu'. Kuitenkin konttorinjohtajien kertoma todellisuus oli toinen todellisuus: "
Kasva tai joku toinen tulee kasvattamaan".
Nykyisinhän tuo tärkein tulosmittari - osakkeen arvon kasvattaminen - tuotetaan sitten irtisanomisilla. Saa nähdä, milloin myös työsuojelu uhrataan sen alttarille.
Jos etsitään mielikuvaa, jolla on hyvin voimakas kyky muuttaa reaalitodellisuutta, niin tulosmittari on kyllä vahva ehdokas. Mutta toimiiko se niin kuin sen asettajat ovat omissa mielikuvissaan ajatelleet, on sitten kokonaan toinen juttu. Ja sitä paitsi hyvin vaikea edes todeta, kun yleensä ei voida tietää mitä asettaja on ajatellut. Jos yleensä on. Muuta kuin osakkeen - ja omien optioidensa - arvon kasvattamista. Vaan mielikuvahan se on sekin.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Mielikuvat myös muuttuvat todellisuudeksi
Vaikka yleisesti ottaen onkin niin, että emme elä todellisuudessa, vaan omassa tulkinnassamme - mielikuvassamme - todellisuudesta, niin on kuitenkin olemassa tiettyjä mielikuvia, jotka myös todella muuntuvat oikeaksi todellisuudeksi.
Intialaisen sanonnan mukaan kaksi asiaa ihmiselle tapahtuu: se mitä hän eniten halajaa, ja se mitä hän eniten pelkää. Amerikkalaiset ovat johtaneet tästä oivalluksesta ensin positiivisen*) ajattelun periatteen ja sittemmin tulosjohtamisen periaatteen. Molemmat viimemainitut ymmärrettin Suomessa luonnollisesti yleensä väärin.
Mutta miksi ihmeessä ihmisen suurin halu ja pelko sitten toteutuisivat? Selitys on oikeastaan aika yksinkertainen: kun joku asia on likipitäen aina mielessä, me otamme sen - tiedostamattakin - huomioon kaikessa tekemisessämme. Teemmepä mitä hyvänsä, toimimintamme perustuu tietenkin tekemisen motiiviin, mielikuvaan siitä, mitä haluamme. Niinpä toimemme vie meitä kohti tämän mielikuvan toteutumista. Ja kun se suuri toive kerran on alati mielessä, se on myös alati mukana kaiken tekemisemme motiivissa. Samalla sitten tuleekin huomanneeksi kaikki ne pienetkin tilaisuudet ja mahdollisuudet, jotka kenties voisivat viedä sitä suurta haavetta kohti.
Mikä sitten saa sen suurimman pelon toteutumaan, on ehkä hieman vaikeampaa hahmottaa. Mutta ajatellaanpa koulupoikaa, joka alati pelkää tulevansa kiusatuksi. Jostain kumman syystä hän mitä todennäköisimmin myös todella tulee kiusatuksi; hänen oma kiusaamista pelkäävä ja tätä pelkoa viestivä käytöksensä kiinnittää kiusaajien huomion. On kuin hän odottaisi tulevansa kiusatuksi, ja niin poika saa kiusaajat kimppuunsa; kuin magneetti. - Tiedän kyllä että on perin epämuodikasta ellei suorastaan kerettiläistä väittää, että kiusatut itse olisivat kiusaamiseensa edes osittainkaan syypäitä, mutta sellainenkin mekanismi valitettavasti kuitenkin on olemassa: Meitä kohdellaan niin kuin uskomme meitä kohdeltavan.
Vuosien takainen miespuolinen työtoverini kertoi joutuneensa kerran kadulla jokusen nuoren miehen uhittelun kohteeksi. Hän vilkutti niistä pahimmalle silmää ja sanoi "Ei nyt, kultaseni", ja käveli rauhassa pois paikalta. Hänen mielessään ei ollut pelkoa tulla hakatuksi.
Kun toimemme ja käytöksemme sitten vähä vähältä johtavat meitä kohti toiveitamme ja pelkojamme - mielikuviamme siis - nämä mielikuvamme muuntuvat vähitellen todellisuudeksi. Ja nimenomaan reaalitodellisuudeksi, ei vain omaksi tulkinnaksemme todellisuudesta. Ei sitä suinkaan suotta puhuta itseään toteuttavista ennustuksista. Kannattaa vain harkita, miten mahdottomia asioita sitten hirveästi halajaa. Tai miten turhia pelkää.
Vahva tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, sanoo Suomen kansa, ja erehtyy pahan kerran. Väkisin tahtomalla ei saa muuta kuin vatsahaavan. Mutta anna haaveen kasvaa rauhassa. Mielikuvan muuttuminen todellisuudeksi saattaa viedä aikaa. Se tulee pienin askelin, vähä vähältä. Mutta koko ajan se lähenee...
--------------------
*) Positiivinen = varma (varmasti tietoinen)
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Mielikuva - tiedon, uskon vai luulon varassa?
Nykyajan sivistynyt ihminen pitänee itsestään selvänä, että hänen käsityksensä - mielikuvansa - todellisuudesta perustuu tietoon. Tarkemmin ajatellen hän kylläkin uskoo sen perustuvan tietoon. Niin, tai siis luulee...Musta surma levisi Euroopassa 1300-luvun puolivälissä ja surmasi kaksi kolmannesta väestöstä, eli n. 25 miljoonaa ihmistä. Tautia levitti mustarotta, tai tarkemmin ottaen sen kirppujen mukana levinnyt
Yersinia Pestis -ruttobakteeri. Näinhän me olemme tienneet viimeiset sata vuotta. Tosin tauti sittenkin saattoi johtua
Ebola- tai
Marburg-viruksen kaltaisesta viruksesta. Musta surma olikin kenties verenvuotokuume! Niin arvelee oman aikamme tutkimus. Tauti levisi bakteeritaudiksi aivan liian nopeasti, ja uhrien ihohan muuttui mustaksi niinkuin verenvuotokuumeissa käy.
Tieto on varsin arveluttava luonnonvara. Kun sanomme tietävämme, tarkoitamme aikamoisen monien asioiden kohdalla, että uskomme tietävämme; Tiedämme kenties uusimman tiedon, mitä asiasta on selvitetty, mutta myöhempi selvitys saattaa tämän tiedon toki aikanaan kumota. Mielikuvamme asioista perustuu siten tietoon, jota uskomme asiasta omaavamme. Ja jos tietoa ei ole, pelkkään uskomukseen ilman tietoa.
Mitä vähemmän ihminen tietää, sitä enemmän hän uskoo. Keskiajalla oli täysin normaalia haastaa eläimiä oikeuteen erilaisista rikoksista syytettyinä. Ja eläimiä myös tuomittiin vaikkapa roviolla poltettaviksi. Uskottiin aivan vankasti - siis tiedettiin - että paholainen saattoi ottaa eläimen haltuunsa ja panna sen tekemään pahojaan viattomien ihmisten pään menoksi.
Mielikuva todellisuudesta perustuu itseasiassa siis aina uskomuksiin. Jos tietoa on saatavilla, ainakin osa ihmisistä perustaakin uskomuksensa - mielikuvansa - tietoon. Osa perustanee sen silti aina vain omiin uskomuksiinsa; luuloihinsa ja jopa ennakkoluuloihinsa. Joka tapauksessa meillä tuntuu olevan välttämätön tarve löytää kaikelle selitys, se oma mielikuvamme syistä ja seurauksista. Jos tutkittu tieto ei sitä tarjoa, käytettävissä ovat tietenkin aina omat luulot ja toki myös uskonto. Uskonnon avulla ihminen voikin perustella aivan minkä hyvänsä uskomuksensa ja pitää sitä oikeutettuna. Oikeastaan uskonnot taitavatkin käytännön elämässä olla oikeutus luulemiseen. Usko ja luulo kun eivät edes käsitteinä ole kovinkaan kaukana toisistaan.
Ei yhteiskunnan tukipylvään asema tietoa edellytä. Vankat käsitykset (luulot/ennakkoluulot?) siihen kylläkin tarvitaan.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Vasta todellisuuden tulkinta luo todellisuuden
Mitä oikeastaan tarkoitan motollani, että sama todellisuus voi yhdelle olla yhtä juhlaa ja toiselle silkkaa kärsimystä? Miten niin emme elä samassa todellisuudessa? Tottahan aurinko on kaikille sama. Ja maat ja mannut. Ja talot ja autot ja muut ihmiset. - Tarkoitan sitä, että vasta todellisuudelle itse antamamme tulkinta luo meidän oman todellisuutemme. Emme me elä reaalisessa todellisuudessa vaan omassa mielikuvassamme todellisuudesta. Me elämme päämme sisässä.Dr. Phil jaksaa toistaa omassa TV-ohjelmassaan varsin usein, että emme elä todellisuudessa, vaan omassa tulkinnassamme siitä. Asia on oikeastaan varsin yksinkertainen ja jopa itsestään selvä, kun sen vain on kerran pohtinut: Merkityksiin reagoimme tunnetasolla, ts. merkitys on on sitä, miltä asia meistä tuntuu, miten se meihin vaikuttaa. Fyysinen todellisuus (aurinko, maat, mannut jne.) on toki meille kaikille sama, mutta se mitä merkityksiä sille annamme, tapahtuu jokaisen oman pään sisällä. Siten lopputulos on jokaisen kohdalla henkilökohtainen. Niinpä todellisuuden merkitykset ja sen aiheuttamat tunteet ovat jokaisen henkilön omia luomuksia, omia tulkintoja todellisuudesta: yhdelle yhtä juhlaa, toiselle silkkaa kärsimystä.
Mutta miksi sitten annamme samalle todellisuudelle niin erilaisia merkityksiä? Miksi yksi ottaa kaiken kevyesti ja elää elämänsä onnellisena? Miksi toinen ottaa kaiken varsin raskaasti ja kärsii ahdistusta, pelkoa ja tuskaa? Miksi jotkut ovat raivostuttavan aktiivisia positiivisia touhottajia kuin meluisa
Hemuli 'Taikatalvessa' ja toiset arkoja pelkureita kuin ujo
Nyyti ('
Kuka lohduttaisi Nyytiä')? Tai synkkiä pohdiskelijoita kuin
Piisamirotta '
Taikurinhatussa'?
Miksi yksilö on sellainen kuin on? En edes yritä vastata näin vaikeaan kysymykseen. Se kai tiedetään, että syitä on sekä perinnöllisyydessä että ympäristötekijöissä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa myös fyysisiä tekijöitä: liikunnan ja ravinnon vaikutusta. (Joista varsinkin jälkimmäinen tosin on vahvasti sidoksissa perimään.)
Vuosia, vuosia sitten silloinen vaimoni ihmetteli, mikä minua vaivaa. Olin liki aina jännittynyt ja ahdistunut. Vasta nyt vuosikausia myöhemmin olen saanut selville yhden syyn jatkuvaan ahdistuneisuuteni. Se oli ainakin minulle todellinen yllätys: kahvi.
Lopetin kahvinjuonnin vuosia sitten, kun totesin, että kahvi ei jotenkin sopinut minulle. Kahvi on kuitenkin hyvää, joten sittemmin olen tuolloin tällöin juonut kupposen. Mutta jos juon kupinkin kahvia kahtena tai kolmena päivänä peräkkäin, vanha tuttu ahdistus palaa. Ensin tuskin huomaan sitä, mutta sitten alan ihmetellä miksi stressaan, miksi ahdistun, kun mitään oikeaa syytä siihen ei ole. Ja muistan: olen taas juonut kahvia muutamana päivänä.
Nähtävästi kahvi muutaa elimistöni toimintaa ja aineenvaihduntaani niin, että alan kehittää stressihormoneita tms. säätelyaineita. Ja niin todellisuudentulkintani muuntuu tuskaiseksi: Elämästä tulee todella vaikeaa. - Kokemuksesta tiedän myös, miten jotkin allergialääkkeet muuttavat minut tylsäksi zombiksi, tai miten kipu vie kaiken sieto- ja toimintakyvyn. - Fyysinen todellisuus ympärilläni on pysynyt koko ajan samana; oma tulkintani siitä on muuttunut kahvin, lääkkeen tai kivun vuoksi.
Entä mottoni kommentti tasa-arvosta? Ahdistuneena, zombina tai kipuisena en pysty ajattelemaan, en pysty luovaan työhon, innostumaan, nauttimaan... Ei minulla silloin ole tasa-arvoisia edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Tasa-arvo tulkitaan usein siten, että se merkitsisi sitä, että kaikilla tulee olla yhtälaiset mahdollisuudet yhteiskunnassamme. Ajatus on mieletön: jo kahvinjuonti vie minulta yhtäläisen aikaansaamisen mahdollisuuden. Ei ihmisellä ole yhtäläisiä mahdollisuuksia, jos hänen aineenvaihduntansa tekee elämästä hänelle ahdistavan.
Olipa syynä sitten perimä, ympäristötekijät tai sitten vaikkapa kahvi, me tulkitsemme todellisuutta jokainen omalla tavallamme. Yhdelle todellisuus on iloinen kuin onnelliselle Hemulille, toiselle pelottava kuin Nyytille ja kolmannelle ahdistava kuin minulle kahvinjuonnin jälkeen. Ja kuitenkin se fyysinen todellisuus on kaikille aivan sama.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
Nopeusrajoitus - Mitä siitä?
Yllättävän monet ajajat eivät näytä juurikaan regoivan nopeusrajoituksiin. Syystä tai toisesta he eivät ehkä lainkaan huomaa niitä? Huomasivat tai eivät, he eivät niitä kuitenkaan noteeraa. - Mistä heidän liikennemielikuvansa voisi johtua? Voitaisiinko sitä kenties muuttaa asiallisella informaatiolla? Ajan Tuusulan moottoritietä pohjoiseen. Nopeusrajoitus on 100 kmh. Pahan tapani mukaan ajan mittarin näyttämää 110 kmh. Todellinen nopeus lienee jossain 105 kmh:n vaiheilla. Ohittelen autoja, jotka ajavat selvästi hitaammin. Kunnes...
Kunnes lähestyy Ruotsinkylän risteys. Sitä ennen nopeusrajoitus putoaa 80 kmh:iin. Vaikka rajoitus vielä hyvän matkaa onkin 100 kmh, niin minun ei enää kannata lähteä ohittamaan hitaampia. 80:n alueelle tullessa ne nimittäin jatkavat entistä nopeuttaan, enkä enää pääsekään niistä ohi ajamalla mittarinopeutta 90 kmh. Lisäksi muutama viimeksi ohittamani joka tapauksessa ajaa ohitseni vanhalla nopeudellaan.
Sama ilmiö kun ajan Järvenpäästä etelään Keravalle: 80:n alueella saan lähes aina köröttää kilometrikaupalla hidastelijan perässä, joka ajelee likipitäen aiemman 60 kmh -rajotuksen mukaan. Ohi ei pääse, sillä tie on mutkikas, kapea, keltaisten sulkuviivojen koristama ja täynnä vastaantulijoita. Vaan kun saavutaan Krapihovin 50 kmh:n rajoitusalueelle, hidastelija häipyy kaukaisuuteen. Se ei edelleenkään muuta nopeuttaan.
Tuntuu siltä kuin monet, monet ajajat eivät lainkaan reagoisi nopeusrajoituksiin, vaan ajavat koko ajan samaa tasaista nopeutta. Nopealla alueella se merkitsee harmillisen hidasta etenemistä, ja hitaammalla alueella selvää ylinopeutta. Millaiseen mielikuvaan tämä käytös voi perustua?
Mahdollisesti nämä kuljettajat eivät lainkaan tule edes ajatelleeksi, että nopeudet rajoitetaan tietoisesti sen mukaan, että ajajat tarvittaessa ehtisivät reagoida alueella poukkoileviin lapsiin, koiriin, sivuteiltä tuljiohin yms; ja että toisaalta korkean rajoituksen alueella olisi tarkoitus tehdä matkaa, ei körötellä maisemia ihailemassa tai kännykkään jaarittelemassa.
Olisiko niin, että nämä ajajat - mahdollisesti sitä itse edes tajuamatta - pyrkivät tasaiseen etenemisvauhtiin. Se saattaisi silloin merkitä pyrkimystä minimoimaan ajamiseen käytettävä energia. Mahdollisesti jopa pyrkimystä minimoimaan ajamiseen tarvittava keskittyminen. Ajetaan ikäänkuin silmät ummessa ja mieli unessa.
Onkohan siitä mitään selvitystä, onko tasaisella mieli unessa ajamisella vaikutusta onnettomuusalttiuteen? Ja jos on, mahtaisiko ajajien ajotapaan voida vaikuttaa vaikutamalla heidän mielikuvaansa liikenteen lainalaisuuksista? Voidaanko asenteita (mielikuvamaailmaa) kehittää informaatiolla?
Onko mieli unessa ajaminen kirjaimellisestikin tasaisen tappavaa vauhtia? Joka tapauksessa se kiistatta hidastaa liikennettä nopeilla alueilla ja arvattavasti lisää onnettomuusriskiä hitailla alueilla. Ja tietenkin se on ristiriidassa minun oman henkilökohtaisen liikennemielikuvani kanssa.
Jos linkkilista ja arkisto eivät näy, klikkaa tästä,
blogin otsikkoa 'mielikuvaelama' tai '<< Home' -linkkiä yllä.
